Jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa

Haloo Helsinki!:ä lainaan kertoaakseni tämän aamuisen oloni.
Tuulimyllyjä vastaan ei kannata taistella, siinä taistelussa pieni ihminen häviää aina.
Jos en tietäisi paremmin luulisin että tänään on maanantai. Fiilis on ainakin sellainen. Tekisi mieli kömpiä takaisin sänkyyn ja hautautua peiton alle. Tukka on likainen ja yöpaitakin on vielä päällä.

No, toisaalta yhtä hyvältä letkautukselta tässä kohtaa kuullostaa myös: Leuka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä!

Näillä napinoilla mennään ainakin tämä torstai. Huomiselle on onneksi tiedossa pientä piristystä...

Asennetta asanaan

Olen tässä kahden viikon aikana käynyt kokeilemassa erilaisia joogatunteja. Toistaiseksi takana on neljä erilaista harjoitusta. Olen kovasti tykännyt notkeutta, tasapainoa ja voimaakin vaativista tunneista, mutta kertaakaan ei ole tehty puuasentoa?!

Se on ainoa joogajuttu jonka miehenikin tietää. Miksi?
Siksi että vuonna 2008 Balilla käydessämme kävimme tulivuorelle kiipeämässä yön pimeässä ja näimme auringon nousevan vuoren päälle saavuttuamme. Samalle paikalle saapui myös muita, kuten kolme ranskalaisturistia, jotka sitten poseerasivat toisilleen hassussa asennossa auringonnousussa. Tuo hassu asento oli juurikin "The tree-pose" eli puuasento.

Sittemmin aina kun olin käynyt Gogo:lla Body Balance-tunnilla kysyi mieheni A) että tehtiinkö puuasentoa tai B) oltiinko 45min vaa'assa... (tämä on omaa höpöä huumoriamme)
Nyt joogasta tullessani kysymys A) on esitetty joka kerta.
Tammikuun aleista kotihousuiksi hankkimissa Energeticsin Yogapantseissakin on painettuna kuva tuosta asennosta, joten sitä voisi luulla yleiseksikin jutuksi joogassa?

Täytyy nyt kotireeneissä panostaa tuohon puusentoon ja toivoa että sitä sitten ensikerralla harjoitellaan tunnillakin ;-)

"Attitude" -toppi ostettu Phi Phi:ltä, Energeticsin Yogapantsit Intersportista.

Kuva siitä puuasennosta yogahousuissani.

Takapakkia

Lauantaina ajateltiin siirtyä (ainakin hetkeksi) lähemmäs kesää ja aloittaa grillikausi takapihan terassilla. Pikkuiset sipulit ja possupihvit paistettiin samalla kun itsekin paisteteltiin auringossa.

Shokki oli aika suuri kun sunnuntaina samainen terassi jolla juuri olimme "ottaneet aurinkoa" peittyi jälleen lumen alle!
Tässä alkaa pian usko loppua. Tuleeko sitä kevättä ollenkaan tänä vuonna, kesästä puhumattakaan?

Idätyslaatikon kasvatitkin kovasti odottavat isommille kasvumaille pääsyä, mutta näyttäisi tuo lumipeite pihalla vaan kasvavan...

Idätyslaatikossa kasvit pinnistelevät kohti valoa.

Vuoden 2013 ekat grillaukset. Seuraavia odotellessa...

Kuppi kuumaa ketutukseen, eli lattea cacao&chili mausteella höystettynä.

Ehkä parasta pahinta "suolaa haavoihin" tähän kevään/kesän odotukseen tulee aina iPhotossa pyöriessä kun sieltä pärähtää näytölle kuvia 12 kuukauden takaa, eli Singaporen/Phi Phi -saarten reissulta. Nice.
No samalla löytyi myös näitä takatalven otoksia viime vuodelta.


Käsi ylös jos alkaa tämä talvikausi jo riittämään.

Suttua kerrakseen!

Alun perin minun piti julkaista tämä teksti jo pari viikkoa sitten, mutta se hetkellisesti unohtui tietokoneen syövereihin. Eilen aamulla törmäsin Punavuorigourmetin blogissa tähän ja muistin näpytelleeni aiheesta "muutaman" sanan...

Ravintola C:n lounaalla nautittu jälkimakea leivos keväältä 2011.

”Suttukuvat ärsyttävät ravintoloitsijaa”, huusi pari päivää viikkoa sitten Taloussanomien otsikko. Kuvista ja ravintoloista kiinnostuneena jatkoin lukemaan koko jutun, vaikka en todellakaan ole se perinteinen Taloussanomien lukija. En edes oikein muista miten eksyin alunperinkään Taloussanomien sivuille? Mutta nyt siihen artikkeliin.

Voi kuinka tunteet ja ajatukset voivatkaan heittelehtiä yhden lehtijutun takia. Lyhyesti ja kärjistäen referoiden jutussa puhutaan siitä kuinka ahkerasti ravintola-asiakkaat nykyään räpsivät annoksistaan kuvia someen. Tästä johtuen osaa ravintoloitsijoista ärsyttää se, että heikkolaatuisia kuvia heidän annoksistaan päätyy arvosteltavaksi nettiin, osaa huolettaa taas muiden asiakkaiden yksityisyyden ja ruokarauhan säilyttäminen siinä salamaräiskeessä… niin ja ulkomailla ollaan jo tietenkin asiassa edellä ja ollaan kielletty kuvaaminen huippuravintoloissa kokonaan.

Inezin churroja kesältä 2011.

Chez Dominicin lounaan alkupala-annos talvelta 2011.

Itse kuulun niihin jotka tottakai kuvaavat lähes aina ruokansa ravintolassa. Mutta ilman salamaa! 

Miksi teen näin?

Ruoka on minulle harrastus. Kuvaanhan kotonakin valmistamiani annoksia, miksi en siis kuvaisi ulkoruokintahetkiä. Tapanani ei kuitenkaan ole elvistellä facessa, että ”kattokaa missä kävin syömässä”, vaan kuvaan tallentaakseni muistoja. 

Sitähän se valokuvaaminen ylipäätänsä on, asioiden ja hetkien tallentamista. En käytä kuvatessani salamaa sillä mielestäni se tappaa kaiken elävyyden ja ulottuvuuden ruoka-annoksesta. Puhumattakaan siitä kuinka salaman välähdys varmasti häiritsisi kaikkia muita samassa ravintolassa olevia (tässä kohtaa ymmärrän hyvin artikkeliin kommentoivia ravintoloitsijoita). Kuvaan annoksia jotta muistaisin myöhemmin mitä söin, missä, koska ja kenen kanssa.

Toistaiseksi paras nauttimani pala porkkanakakkua, paikkana Islanti Mokka-Kaffi keväällä 2011.

Ulkomailla turistina ollessa tähän annosten kuvaamiseeni on yleensä suhtauduttu ymmärtäväisesti. Tarjoilija tai hovimestari on jopa hyvin usein huomattua kameran (pienen pokkarini) kädessäni tarjoutunut ottamaan minusta ja seuralaisestani yhteiskuvan, jotta saisin muiston kyseistä ravintolakäynnistämme. Suuri osa näistä kuvista jää yksityisiin loma-albumeihin, osa tulee julkaistua jossain käyttämistäni sosiaalisen median sovelluksessa. Koitan kuitenkin pitää jonkinlaista laadunvalvontaa julkaisemieni kuvien kanssa, niin ettei niissä pahemmin näkyisi muita ravintolan asiakkaita ja että ruoka olisi edukseen kuvissa.

Ravinteli Berthan jälkkäri keväällä 2012 nautitulta illalliselta.

Käsitän ravintoloitsijan ärtymyksen kun netissä pyörii suttuisia kuvia ravintolan annoksista, mutta mielestäni suttuiset kuvat kertovat myös oman tarinansa. Kuten sen, ettei niiden ottaja ole kovin taitava kuvaaja. Jos väritasapaino on kuvassa lähtökohtaisestikin pielessä, niin kyllä katsoja ymmärtää ettei se peruna oikeasti ollut harmaa. 

Enemmän minua kummastuttaa se, kuinka huippuravintoloitsija itse julkaisee ravintolansa facebook-sivuilla annoksistaan itse ottamiaan suttuisia kännykkäräpsyjä. Tähän törmäsin samana aamuna netissä pyöriessäni ennen sinne Taloussanomiin eksymistäni. Tästä aiheesta voisin jauhaa vielä pidempäänkin, mutta eiköhän tässä tullut jo kerrottua ne oleellisimmat seikat.

Nyt heitän pallon teille arvoisat lukijat:

Sana on vapaa kommenttiboxissa teidän mielipiteillenne, kokemuksillenne ja havainnoille tästä Taloussanomien mukaan (vain?) "hipsterien" harrastamasta ravintolakuvaamisesta.

Ihmeiden aika

Viikko sitten saatu upea kimppu on vielä voimissaan.

Orkidean toinen kukinta.

Samainen orkidea puskee jo toista kukkaa...

Ennen joulua saamani amaryllis innostui ja sekin päätti kukkia vielä toistamiseen.

Nyt on maailmankirjat sekaisin.
Minä, se surullisen kuuluisa antiviherpeukalo olen jotenkin vahingossa onnistunut laiminlyönneistä huolimatta saamaan orkidean sekä amarylliksen kukkimaan toistamiseen. Nämä kukat kun vähäisen kasvitietämykseni mukaan ovat niitä hankalia tapauksia jotka loukkaantuvat mitä pienemmistä asioista.

Hassua kyllä samaan aikaan ne helppoakin helpommat jukkapalmut kituuttavat huolestuttavasti...

Kukat saavat nyt kuitenkin pärjätä omillaan, sillä kaikki energiani kääntyy hetkeksi itseeni. Viheliänen flunssa näyttää saaneen otteen minusta kaikista varotoimenpiteistä huolimatta. Plääh! Ei auta muuta kun lähteä nenäliinaostoksille.

Mukavaa maanantaita kaikille, pitäkää itsenne terveinä!

Kaamosta

Marraskuussa oltiin vielä ilman lunta. Nyt kun maa on valkoisena tästä hetkestä tuntuu olevan jo ikuisuus.
Eksyin Sorsapuistoon eräänä iltana kameran ja jalustan kanssa. Näin kävi.

En tiedä podenko jonkin sortin kaamoksen tuomaa alakuloa, mutta viime aikoina mikään ei vain ole oikein huvittanut. Ei ole erityisesti edes väsyttänyt, ei vaan ole kulkenut. Se on täällä näkynyt pitkänä hiljaisuutena.

Pari päivää sitten sain vihdoin vaihdettua tähän blogiin mielestäni näköiseni bannerin. Kuva on viime kesän Pariisin reissulta. Ei ehkä ajankohtaisin näin talvea vasten, mutta kuten totesin mielestäni näköiseni. Ehkä kuvassa olisi pitänyt olla vielä jokin herkkuleivos kourassa niin siinä olisi yhdistynyt kaikki intressini: matkailu, valokuvaus ja hyvä ruoka. Toisaalta Pariisin yhdistän kyllä mielessäni heti hyvin syömiseen ja juomineen ;-)
Sillä nyt mennään niin pitkään kunnes pääsen muille maille jälleen poseeraamaan ;-)

Voi olla että joudutte "kärsimään" tuosta bannerista vielä pitkään sillä mitään lomamatkoja emme ole varanneet. Tällaista matkakuumeilijaa tilanne hieman kiristelee, mikä taitaa olla osasyy tälle viimeaikojen kaamostelulleni. Viikko tai pari lämmössä ja auringossa tekisi niin terää...

Mutta ajankohtaisempiin suunnitelmiin: tänä iltana on nimittäin luvassa jälleen ilotulitusta. Keskiviikkona Keskustorille auenneesta joulutorista johtuen tämän vuoden itsenäisyyspäivän ilotulitus on siirretty Ratinan suvantoon.
Vink, vink vaan kaikille tamperelaisille että klo 18.30 pitäisi paukkeen alkaa tuolla suunnalla.

Kameran ja jalustan ajattelin ottaa mukaani ja sormet ristissä (ja varmaan myös aivan jäässä...) sitten toivoa, että onnistuisin nappaamaan jotain Särkänniemen kesäkauden päättäjäisten tai valoviikkojen avajaisista tallentamieni otosten kaltaisia kuvia. Jos onnistaa niin näette niitä kyllä täällä hyvin pian.

Rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille!

Satunnaisia asioita

Jo jokin aika sitten Marmu jakoi minulle haasteen jossa tulee kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.
Kiitos ja kääk!!!

Olivat ensimmäiset ajatukseni. En hirveästi pidä "kiertokirjeistä" (tämä ei ole vielä sellainen random-fakta) mutta tämän haasteen saaminen olikin tavallaan enemmänkin tunnustus ja palkinto - tai näin ainakin vakuutin itselleni kun otin haasteen vastaan.

Tähänkin tunnustukseen kuuluvat säännöt, seuraavanlaiset:
1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita näille bloggaajille tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

Nyt kun olen tuota haastetta jo hyvän aikaa miettinyt vastaan siihen omalla tavallani. Koska en kovin välitä "kiertokirjeistä" jätän kierrättämättä tätä haastetta yhtä henkilöä enemmälle. Noppura sinä olet se yksi ja ainoa.

Sitten niiden satunnaisten asioiden kertomiseen.
Koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa ajattelin tässä samalla julkaista sellaisia kuvia arkistoistani, joille ei muuten ole oikein löytynyt virkaa:

1. Karhut, näistä lupailin jo kertoa ajat sitten...
Eli siis pelkään mennä nukkumaan (varsinkin yksin!) uudessa kodissamme. Ylivilkas mielikuvitukseni saa minut säpsähtämään jokaista rahahdusta jonka kuulen valojen sammuttua. Mieheni vitsaili ensimmäisenä iltana, että mitä oikein luulen sieltä ulkoa tulevan, karhunko? Ja tästä lausahduksesta se karhuilu sitten lähti.
Nyt iltaisin pohditaan kumpi nukkuu karhujen puolella, eli ikkunan puolella, jne... Oikeasti ainoat karhut näillä nurkilla tulevat Porista, ovat tuotemerkki mieheni verkkareissa tai maistuvat makealta viinikumilta ;-)
niin ja toistaiseksi karhukirjeitä ei ole posti tuonut...

Natchoja cheddarjuustolla.

2. Syön välillä kuin mies: käsin, isoja annoksia ja todella epäterveellisesti.
Viime perjantaina valmistimme natcholautaset, molemmille omat. Eli paistonkestävään kulhon ladotaan vuoronperään natchoja ja raastettua cheddarjuustoa. Sitten uuniin 175-200° asteeseen noin 10-15min niin että juusto sulaa ja saa vähän väriä. Sitten kulho nenän eteen ja dipataan juustokuorrutteisia natchoja viileään salsaan. NAM!

Tuli takassa lämmittää.

3. Olen aivan toivottaman kova palelemaan. Siinä yksi syy miksi niin vihaan talvea -  en yksinkertaisesti meinaa tarjeta millään. Uudessa kodissamme takka on päällä pari kertaa viikossa, silloin minut löytää sen äärestä lämmittelemästä.

Pehmeä omenapiirakka syntyy helposti ja nopeasti.

4. Olen kova kokkaamaan, sen jo varmaan tiesitte. Mutta tuskin osasitte arvata, että täytekakut, mokkapalat tai kääretortut (ne yleisimmät kahvipöydässä tarjottavat) eivät kuuluu osaamiseni piiriin. Esimerkiksi mokkapaloja en ole valmistanut koskaan, kääretorttua joskus alaikäisenä kun asuin vielä vanhemmillani ja täytekakunkin ehkä vain kerran.

Sinisimpukoita valkoviinissä ja kermassa.

5. Yksi suosikkiruuistani on simpukat. Eeru 16v. ei olisi koskenutkaan kuvan annokseen, mutta mieli ja makutottumukset ovat vuosien varrella muuttuneet ja inhokista on tullut suuri herkku. Silti en vieläkään koske mustaanmakkaraan, piste.

Valokuvausharjoitus

6. Olen aivan toivoton haaveilija. Kun arki on mitä on, pitää paeta haaveilun pariin.
Viime aikoina olen haaveillut että minusta tulee huippukuvaaja ;-)
Ihan en sentään pumpulissa elä, vaan harmikseni olen huomannut että olen auttamattomasti jäljessä tuon uran suhteen kun löytyy jo tällaisia tai tällaisia lupauksia alalta. I can still dream...

Arboretumilla Hatanpäänkartanon ovi.

7. Pidän todella paljon vanhoista koristeellisista rautaesineistä. En välttämättä silti erityisemmin haluaisi niitä kotiin, mutta tykkään niiden henkimästä historiasta. Pariisissa ei meinannut etenemisestä tulla mitään kun pää kääntyili eteen, taakse ja ylös. Tuollaisia koukuraisia koristuksia oli kaikkialla ja niitä piti melkein kaikkia jäädä ihastelemaan.

Kattaus neljälle.

8.  Inhoan yllätysvieraita. Mielelläni valmistelen illalliskutsuja kaikessa rauhassa vaikka jo aamusta lähtien. Siinä samalla jo virittää itsensä fiiliksiin tulevaa varten. Yllätysvieraat taas saavat hermostumaan, vaikka vierasvaroja saattaisikin pakkasesta löytyä. Se ei vain ole sama asia.


Siinä ne. Aika ruokapainotteisesti mentiin tällä kertaa. En välitä täällä suuremmin avata elämääni, mutta jos jotain muuta minusta haluatte tietää niin täältä löytyvät ne edelliset "paljastukset".

Lasin takaa

Tältä takapiha näytti aamulla turvallisesti (ja lämpimästi) ikkunalasin takaa kuvattuna. Ensilumi ja ekat lumityöt etupihalla. Tätä tää nyt sitten on ainakin seuraavat 5kk...

Toiset tykkää, ja toiset kuten minä eivät!

Pikakiukut

Hereille räjäyttävät espressopavut, ainakin mainostekstin mukaan... mene ja tiedä.

Sain eilen hyvät naurut kun sain ystävältäni pussillisen espressopapuja, eikä mitä tahansa papuja vaan Angry Birds papuja! Sain pavut koska omistan kahvimyllyn ja tykkään espressoa keitellä. Naurut tulivat ideasta yhdistää kahvi ja Angry Birdsit!

Oikeasti?! Mitä seuraavaksi?
Muumimukien tapaan kerättäviä Angry Birds kuppeja Iittalalta? Kenties esanssivärjättyjä limuviinoja kun överimakeita limppareita ja nenäliinakin on jo...

Minä jotenkin yhdistän Angry Birdsit lasten jutuksi tästä syystä lapset ja kofeiini eivät oikein käy yksiin. Mutta mitä tässä enempiä jauhamaan. Taidampa nyt kaivaa kahvimyllyni esiin ja jauhaa nuo pavut, jotta pääsen linkoamaan espressonautintoni aivan uudelle tasolle ;-)

Pirteää torstaita kaikille!

Jämäkunkku

Jämäruokien uudeksi kuninkaaksi tässä taloudessa on tänään kruunattu tortillalasagne. Kauan eläköön kunkku!

Välillä on hyvä lehteä lukiessa artikkelien lisäksi myös huomioida mainokset. Niin mekin löysimme tämän tortillalasagnen ohjeen, se lymyili puolihuomaamattomasti tuoreimman Glorian Ruoka&Viini -lehden (nro 7/2012) sivulla muiden toimitettujen reseptien joukossa. Alkuperäinen resepti löytyy muuten Valion nettisivuilta, täältä. 

Minähän tietysti vähän tuunasin ohjetta tätä omaa versiota valmistaessani. Päätavoitteenani oli käyttää kaikki edellisen illan tortillakemujen jämät: tortillalätyt, jauheliha, pilkotut paprikat, tomaatit ja jalopenot sekä crème fraiche. Hyvinhän ne menivät.

Jauhelihaa oikeastaan ei ollut jäänyt kuin pari hassua lusikallista, joten sitä piti hankkia kokonaan uusi paketillinen. Maustamisen pohja lähti silti siitä jämäerästä johon olin käyttänyt pussillisen taco-mausteseosta.
Nopealla vilkaisulla pussin kylkeen kartoitin mitä kaapista löytyviä mausteita tarvitsin: juustokuminaa, chiliä, korianteria, paprikaa, mustapippuria sekä gourmet "maustesuolaa". Lisäksi jauhelihaseokseen pilkoin sipulin ja pari valkosipulin kynttä. Ruskistelun ja kaikkien jämäainesten lisäämisen sekä maustamisen jälkeen annoin seoksen porista liedellä rauhakseltaan parikymmentä minuttia.

Sitten ladoin uunivuokaan vuoron perään kastiketta ja tortillalättyjä niin että aloitin laittamalla pienen määrän kastiketta vuuan pohjalle ja sitten viimeisen (tässä tapauksessa viidennen) lätyn jälkeen pinnalle kaadoin loput kastikkeet. Pinnalle ripaus juustoraatetta ja koko komeus uuniin 225 asteeseen reiluksi vartiksi.
Sitten koitti se ikävin hetki, piti odottaa että lasagne hieman jäähtyy ja vetäytyy ennen kuin sitä pääsi maistamaan hotkimaan!

Suosittelen!



Sellaisen huomion haluaisin tehdä, että mainosreseptejä lukiessa on sallittua käyttää myös maalaisjärkeä. Koska tämä tortillalasagnen resepti oli Valion mainoksesta siinä käytetään muun muassa yrityksen valmistamaa maustettua ruokakermaa. 
Antakaa anteeksi jyrkkä mielipiteeni, mutta mielestäni maustetut ruokakermat ovat aivan turhia. Ok ainoastaan, jos maustekaappisi on totaalisen tyhjä, mutta muussa tapauksessa paria maustetta ja tavallista (sekä myös puolet halvempaa!) ruokakermaa käyttämällä pääsee ihan yhtä hyviin lopputuloksiin. 
Kaikkea mainosmateriaalia ei siis tarvi niellä pureskelematta...mutta kermat voi silti kaapia päältä ;-)

Pullistelua

Asusta ei kannata välittää. Sitä tuli taas puettua ne rytkyt jotka ensimmäisenä osuivat eteen...

Pikkuisena piristyksenä ja pilailuna aurinkoiseen tiistaihin tämä kuva viikonlopulta.

Olin pikkaisen polleana tuon haravoimani lehti- ja neulaskasan kanssa. Noh, eilisen myrskyilyn jälkeen haravalle olisi vielä tuplasti enemmän hommia odottamassa takapihalla! Nice.

Tätä se nyt kai sitten on kun asuu maantasalla.

Pirteätä viikkoa kaikille!

Uusia tulokkaita

Huh! Nyt on muutettu, siitä johtui tuo pieni hiljaisuuden pito.
Nettiähän sai odotella toimivaksi pari päivää. Se on kuitenkin pientä kaikkeen muuhun säätämiseen verrattuna. Tavaroita on vielä enemmän pahvilaatikoissa kuin kaapeissa hyllyillä, jne...

Uuteen kotiin hankittiin jo parit uudet tulokkaatkin.

Pikkuwc sai harmaita "väriläikkiä" vaaleaan pintaansa tästä hassun mallisesta saippuapumpusta sekä...

...tästä nypykkäästä matosta.

Yllä nähtyä pumppupulloa kun oltiin ostamassa niin heräteostoksena hankittiin pieni nojatuoli olkkariiin. Tästä kelpaa takkatulta sitten katsella vaikka kaksittain - niin leveä on istuin.

Työviikon päätteeksi ja näin perjantain kunniaksi nyt on jo kaadettu reilusti punaviiniä lasiin. Tästä se rentoutuminen alkaa, kyllä niitä romuja ehtii myöhemminkin järjestelemään. Kokkaus ja yhdessäoleminen ovat olleet vähissä viime päivinä. Siitä syystä uunissa on saaristolaisleivät paistumassa ja korvapuustejakin pitäisi kohta alkaa pullataikinasta taikomaan. Grillatakin aiotaan ja ehkä vielä illalla sitten lämmitellä kylkikyljessä takkatulen äärellä <3

Pariisiakin voidaan vähän muistella tätä uutta asuntoa skoolatessa, sillä tämä pullo tarttui mukaan kesäretkeltä.

Huomenna sitten ehkä korkataan tuo Laurent tämän muuttohässäkän kunniaksi!

Millainen viikko teillä oli?

Vapaapäivän mietteitä

Mitä hyvä työläinen tekee vapaapäivänään? No, sairastaa tietenkin!
Flunssaisuusteni saattaa olla eilisessä vesisateessa kastumisesta tai sitten muuttostressistä johtuvaa, mutta ikävää se joka tapauksessa on. Tänään olen ottanut rennosti ja ihastellut tyhjenneitä hyllyjä, hiljalleen kasvavaa chiliäni sekä siemaillut anopin valmistamaa viinimarjamehua mukitolkulla. Ulkona tietenkin tällaisena sairaspäivänä paistaa aurinko. Missä se oli eilen kun pyöräilin vesisateessa kotiin?

Tämä kuva ihan vain todistusaineistona, kyllä ne hyllyt ovat oikeasti tyhjentyneet.

Salamalla säikäytetty kuva kivasti kasvaneesta chilistäni.

Kaivoin laatikonpohjalta käyttöön Yashican käsitarkennuksella toimivan 50mm linssin. Piti ottaa vain kuva marjamehua täynnä olevasta kupista kun huomasin orkidean kukintojen hauskasti heijastuvan mehun pintaan. Tuli otettua useampikin kuva ennen kuin onnistuin tällä tavalla.

Näin vapaapäivän kunniaksi olen myös pohtinut kuinka raskas loppuviikko tulee olemaan, ensi viikosta puhumattakaan. Luvassa on paljon töitä, maalaamista, muuttoa, siivoamista ja tavaroiden paikoilleen järjestelyä. Onneksi on pieniä kivojakin hetkiä tulossa kuten esimerkiksi teatteria ja ravintolassa ruokailua.
Koitan nyt piristyä ja reipastua ja lähteä rauhallisesti ulkoilemaan raikkaaseen ilmaan, jos se vaikka ihmeellisesti parantaisi tämän nuuduttavan nuhaköhän.

Reipasta viikkoa kaikille!

Laatikkoleikkejä

Seuraavat viikot kuluvat näitä laatikkoleikkejä leikkiessä. Väillä tunnelma on kyllä ollut kaikkea muuta kuin leikkisä. Jotenkin tuo tavaroiden jemmailu ei ole sitä minun lempipuuhaani. Ollaan aloitettu arkielämässämme epäolennaisimpien tavaroiden pakkauksesta, tai niin ainakin piti tehdä.

Kuten kuvasta näkyy kuitenkin esimerkiksi kengät on jo pakattu. Kaksi paria tennareita ja yhdet korkkarit säästettiin käytettäviksi. Eipähän tule pukeutuessa valinnan vaikeutta vähään aikaan. Myös viinilasit on jo kääräisty suojapaperiin ja omaan laatikkoonsa. Tarvii varmaan sitten juoda suoraan pullon suusta jos alkaa viinihammasta kolottaa...

Mies myös toivoo hartaasti että kamerani ja kannettavani sujahtaisivat pian jonkin laatikon uumeniin, niin nopeutuisi kummasti tämä pakkaaminen ;-) Raportointi täältä muuton keskeltä saattaa siis katketa jossain vaiheessa.



*Hassua muuten kuinka omasta kodista tuli vain yksi asunto sillä samalla hetkellä kun pakkasi ensimmäiset tavarat muuttolaatikkoon. Fiilis vaihtui välittömästi. 

Muutoksia tulossa

Yksi muutos on osan päivän 5-7 kahvikupillisesta vaihtaminen teehen.

Kuntokeskusjäsenyyden vaihtuminen olohuoneessa jumppaamiseen ja lenkillä käyntiin.

Ripsienpidennyksistä luopuminen ja paluu ripsivärin kanssa kikkailuun.

Nyt ovat muutoksen tuulet tuulleet puhisten. En oikein tiedä mistä aloittaisin kertomaan, noh, noista kuvista välittyvät jo muutamat asiat.

Aloitetaan nyt vaikka pienimmästä jutusta, eli ripsistä. olen pitänyt pidennyksia jo puolitoista vuotta. Hinkuni hieroa silmiäni on kasvanut aika suureksi ja kaipaan ripsientaivuttimien kanssa taistelua ja kielikeskellä suuta ripsivärin levittämistä. Oikeasti ajatuksena on antaa omien ripsien vähän levähtää ja katsoa sitten miltä tuntuu ja tuleeko tarve palata pidennyksiin.

Toinen juttu on tuo kuntokeskusjäsenyys. Vuosijäsenyyteni erääntyy pian ja monen pohdinnan jälkeen tulin tulokseen että nyt on pärjättävä ilman. Tai oikeastaaan tiedän etten tule ehtimään vähään aikaan ohjatuille jumpille, joten miksi maksaa tyhjästä. Lenkkipolulle kun voin lähteä kellonajoista riippumatta.

Syy miksi en ohjatuille jumpille varmaankaan kerkiäsi on se että meillä on mieheni kanssa edessämme pieni maisemanvaihdos, eli muutto kerrostaloasumisesta omakotitaloon. (Jos nyt kaikki menee niin kuin Strömsössä...sormet ja varpaat ristiin!) Tässä asiassa on vielä monta muuttujaa pelissä, joten en siitä hihku sen enempää. Viime viikko meni näitä juttuja paljon miettiessä ja unetkin ovat jääneet vähiin kun on ollut niin kauheasti mietittävää.

Olen myös pohtinut tämän blogin tulevaisuutta. Tämähän on aikamoinen sillisalaatti kokkausta, rokkausta, reissailua ja vaikka mitä muuta. Pitäisikö minun ottaa jokin tietty teema tämän blogin kantavaksi voimaksi vai jatkaa samalla päiväkirjamaisella tyylillä? Kuntokeskusjäsenyydestä luopumisen jälkeisenä itseni motivoimisena saattaisi olla järkevää, että täällä kerron viikon urheiluistani? Silloin lintsailu toisi julkista häpeää ja se jos mikä motivoi... Miltä kuullostaa?

Näin ylöskirjoitettuina eivät nämä tulevat muutokset nyt niin kummoisilta kuullosta, mutta viime päivät pienessä mielessä niitä pyöritellessä ne ovat tuntuneet TODELLA ISOILTA.

Toisaalta saattaa se muutos olla hyvästäkin?

Sheryl Crow: A change

Venyy ja paukkuu

Lomapaita nro1. Oli jo testikäytössä Juhannuksena...

Päivät ovat olleet tooosi pitkiä tässä viimeaikoina. Pitkiä siinä mielessä että loma jo melkein häämöttää tuolla parin päivän päässä. Vielä muutama tuollainen "pieni ikuisuus" olisi suoritettava työmaalla ennen karkaamista Pariisiin!!!

En hehkuttele enempää tuota häämatkaa nro2 etukäteen, kerron sitten vasta jälkikäteen miten meni ;-)
Mutta ennen kuin venytän näitä alkupuheita enempää siirryn itse aiheeseen - venyttelyyn.
Olisihan se ollut tuosta kuvituksestakin pääteltävissä, loma-apinan leveäksi venähtäneestä hymystä? Ei vai?

Juhannuksena selasin läpi tuoreen Juoksija -lehden. (Jep, meille tulee tilattuna ja kotiinkannettuna tällainenkin lehti vaikka ihan hölkkäilijöitä ollaan...) Lehti tuli todellakin vain selattua sillä maratonit yms. kilpajuoksut eivät ole ykkösenä kiinnostuksenaiheiden listalla. Sitten osuin sivulle 74 ja Matti Hannuksen palstalle joka alkaa otsikolla: Älkää venytelkö!

Entiselle voimistelijalle tuo otsikko suorastaan hyppää silmille. Miten niin älkää venytelkö? Ainahan sitä pitää urheilusuorituksen jälkeen jossain vaiheessa vähän venytellä, näin ainakin minulle on aina paasattu jo ala-asteelta lähtien.

Hannus perustaa juttunsa Jürgen Freiwaldin (saksalaisen liikuntatieteen professorin) teeseille sekä omalle kokemukselleen juoksijana. Paras anti on luettavissa rivien välistä: tieteellisellä tutkimuksella on vielä paljon tehtävää ennen kuin selviää onko venyttelystä enemmän hyötyä kuin haittaa. Itse törmäsin venyttelyn haittoihin ja hyötyihin heti seuraavana päivänä tuon jutun lukemisen jälkeen. Alaselkään säteili ikävää kipua lauantaiaamuna kun "takajalkani" eli pohkeeni, takareiteni ja pakarani olivat täysin jumissa.

Miksi? Siksi että en ollut venytellyt keskiviikkoisen tehopumpin jälkeen. Jalkani olivat olleet aika kankeat siinä jo pari päivää enkä perjantaisen pitkän kävelylenkinkään jälkeen venytellyt. Lopputulos ei ollut mieluisa. Kroppani ilmoitti ikävän selkäsäryn kautta että venyttelylle oli huutava tarve. Särkylääkkeen ja pitkien venytysten avulla selätin jumisäryn parissa tunnissa.

Mitä opin tästä? Venyttelen vastedes aina urheilun/liikunnan jälkeen.

Toisaalta entisenä hirmuisen notkeana ;-) voimistelijana venyvyyteni sekä suhtautumiseni venyttelyyn on hieman eri kuin perusjumpparilla. Lihasmuistissa on vielä se aika jolloin pystyin nostamaan jalkani suoraksi korvani viereen vaakaan. Enää en vastaaviin tekoihin taivu, mutta lihakseni silti kaipaavaat niin sanottuja "parempia" venytyksiä. Sellaisia jotka oikeasti tuntuvat venyttäviltä, eivätkä vain palauttavilta. Parasta kuitenkin kai olisi että löytäisin kultaisen keskitien enkä ylivenyttelisi.


Venyikö joku teistä lukemaan tämän loppuun asti?
Millaisia venyttelijöitä te olette, laiskoja vai hirmuisen notkeita?

Ihan ilmaiseksi. Miten olisi laitetaanko tulemaan?

Viimeaikoina olen saanut todella monta puhelua lehtimyyjiltä. Minulla ei ole mitään tätä ammattiryhmää vastaan, päinvastoin ymmärrän hyvin että puhelinmyynti on työtä siinä missä moni muukin. Itse en pystyisi olemaan minkään tuotteen puhelinmyyjänä päivääkään. En vain ole niin sinnikäs, että jaksaisin tuputtaa ja papattaa puhelimeen aamusta iltaan.

Kyllä, näitä puheluita tulee myös iltaisin. Paras tapaus sattui eräänä perjantaina, kun alkuillasta sain puhelun nuorelta mieheltä ( joka kauppasi minulle Cosmopolitania). Kuuntelin myyntipuheet, jo ihan siitä syystä etten saanut väliin puheenvuoroa. Samalla kuuntelin puhelun taustaääniä, ne olivat aika äänekkäät. Päättelin äänistä, että mies oli jo siinä vaiheessa päivää lähtenyt toimistolta ja siirtynyt terassille ja hoiti tässä vielä viimeisiä työtehtäviään. Ei tullut kauppoja.

Toinen mielenkiintoinen tapaus, viime viikolta. Nyt puhelimen päässä on nainen jolla on ärhäkkä ääni (sellainen Hannele Laurin puhetta muistuttava). Kotivinkki olisi ollut kaupan, hyvään hintaan. Eikä siinä vielä kaikki, kaupanpäälle saisin vielä Paola Suhosen suunnitteleman aamutakin. Jälleen kerran en saanut puheenvuoroa väliin kertoakseni ettei Kotivinkki kiinnosta ja että omistan jo kaksi aamutakkia. Kuuntelen pitkän stoorin siitä kuinka nainen oli lehteä luettuaan nyt rempannut koko kämppänsä jne... Kiitos, mutta ei kiitos.

Sitten on näitä ulkoa tai paperista lukijoita jotka kertovat ummet ja lammet kunkin lehden historiasta, sisällöistä ja kaikesta siltä väliltä. Yksi puhuu syvällä savon murteella, toinen kirjakieltä, kolmas vääntää slangia. Lupaukset ovat kovat. Kaiken saa ilmaiseksi. Kyllä, ilmaiseksi, kunhan sitten vain maksaa postikulut. Tilaus on tietenkin kestotilaus joka jatkuu automaattisesti tämän 3kk tilauksen loputtua. Tällöin hintakin sitten triplaantuu - se fakta usein jostain syystä jää näiltä myyjiltä mainitsematta?

En halua mitään myyntipuheluiden estopalvelua, sillä on käynyt niinkin että puhelu päättyy sanoihin "kyllä, laitetaan vaan". Mielestäni tein hiljattain hyvät kaupat puhelimessa kun suostuin tilaamaan 4 numeroa Kauneus&Terveys -lehteä niin että sain kaupanpäällisiksi 2nroa Mondoa sekä vielä yhden näytteen Mondon Ruoka & Matka -lehteä yhteishintaan 25 €.
Silti mieleni tekisi painaa heti punaista luuria kun puhelu johon olen vastannut paljastuu lehtiä, vitamiinipillereitä tai alushousuja myyväksi soitoksi. Olisiko se liian epäkohteliasta vai selvää ajankäytön molemminpuolista maksimointia - miksi jatkaa puhelua jonka lopputuloksen tietää jo parin lausahduksen jälkeen?


Millaisilla linjoilla olette olleet puhelinmyyjien kanssa? Hyvillä vai hyvin huonoilla?

Hyvää pyykkipäivää!

Näin meillä. Pistin pyykkikoneen päälle, pari sekuntia ja poks. Sulake rikki. Ei siinä kaikki vaan sähköt olivatkin kokonaan poissa. Olikin sitten jokin pääsulake posahtanut.
Syy löytyi kun palasin kylpyhuoneeseen. Pesukoneen pistoke näytti tältä.
Hyvää pyykkipäivää... sitä seuraavaa ei ole vähään aikaan tiedossa.

Tiistain tirpat

Vihaiset linnut ovat kaikkialla, oletteko huomanneet?
Viikonloppuna maistelin noita Fazerin namuja (utelias kun olen...) ja blääh!
Yhtä blääh ovat nuo Singaporesta ostetut taskunenäliinat. Ohuita kuin mitkä. Hyvä kun sen yhden niistämisen kestävät. Niistämisestä puheenollen mua harmittaa ihan kauheasti kaikkien allergikkojen puolesta. Itsellä ei ole mitään todettua allergiaa, mutta jostain "kumman" syystä (siitepölystä!!!) nokka on vuotanut tässä jo pidemmän aikaa - eikä mistään flunssasta ole kyse.

Fiilis niiskuttelun takia on vähintään yhtä kiukkuinen kuin noilla linnuilla ;-)

Löytyykö sieltä muita nuhanokkia?

Pahulaiset

Olen antanut punaisille Tamariksen avokkailleni lempinimeksi "Red devils" eli vapaasti käännettynä Punaiset pahulaiset. Kipittelin viime lauantaina omia polkujani kaupungilla pahulaiset jalassa. Kaikki hyvin. Sitten sunnuntaina vaihdoin Vagabondin perus kiilakorkoihin. Siinä vasta pahulaiset!

Ensin rullasi iho varpaista ja kantapäistä, sitten muodostuivat ne rakot. Auts! Tämän viikon olenkin sitten pyhittänyt pehmeille tennareille - sattuneesta syystä.


Oletteko jo päässeet nauttimaan kesäkenkien kääntöpuolesta, rakoista?