tiistai 4. syyskuuta 2012

Vapaapäivän mietteitä

Mitä hyvä työläinen tekee vapaapäivänään? No, sairastaa tietenkin!
Flunssaisuusteni saattaa olla eilisessä vesisateessa kastumisesta tai sitten muuttostressistä johtuvaa, mutta ikävää se joka tapauksessa on. Tänään olen ottanut rennosti ja ihastellut tyhjenneitä hyllyjä, hiljalleen kasvavaa chiliäni sekä siemaillut anopin valmistamaa viinimarjamehua mukitolkulla. Ulkona tietenkin tällaisena sairaspäivänä paistaa aurinko. Missä se oli eilen kun pyöräilin vesisateessa kotiin?

Tämä kuva ihan vain todistusaineistona, kyllä ne hyllyt ovat oikeasti tyhjentyneet.

Salamalla säikäytetty kuva kivasti kasvaneesta chilistäni.

Kaivoin laatikonpohjalta käyttöön Yashican käsitarkennuksella toimivan 50mm linssin. Piti ottaa vain kuva marjamehua täynnä olevasta kupista kun huomasin orkidean kukintojen hauskasti heijastuvan mehun pintaan. Tuli otettua useampikin kuva ennen kuin onnistuin tällä tavalla.


Näin vapaapäivän kunniaksi olen myös pohtinut kuinka raskas loppuviikko tulee olemaan, ensi viikosta puhumattakaan. Luvassa on paljon töitä, maalaamista, muuttoa, siivoamista ja tavaroiden paikoilleen järjestelyä. Onneksi on pieniä kivojakin hetkiä tulossa kuten esimerkiksi teatteria ja ravintolassa ruokailua.
Koitan nyt piristyä ja reipastua ja lähteä rauhallisesti ulkoilemaan raikkaaseen ilmaan, jos se vaikka ihmeellisesti parantaisi tämän nuuduttavan nuhaköhän.

Reipasta viikkoa kaikille!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.