Venyy ja paukkuu

Lomapaita nro1. Oli jo testikäytössä Juhannuksena...

Päivät ovat olleet tooosi pitkiä tässä viimeaikoina. Pitkiä siinä mielessä että loma jo melkein häämöttää tuolla parin päivän päässä. Vielä muutama tuollainen "pieni ikuisuus" olisi suoritettava työmaalla ennen karkaamista Pariisiin!!!

En hehkuttele enempää tuota häämatkaa nro2 etukäteen, kerron sitten vasta jälkikäteen miten meni ;-)
Mutta ennen kuin venytän näitä alkupuheita enempää siirryn itse aiheeseen - venyttelyyn.
Olisihan se ollut tuosta kuvituksestakin pääteltävissä, loma-apinan leveäksi venähtäneestä hymystä? Ei vai?

Juhannuksena selasin läpi tuoreen Juoksija -lehden. (Jep, meille tulee tilattuna ja kotiinkannettuna tällainenkin lehti vaikka ihan hölkkäilijöitä ollaan...) Lehti tuli todellakin vain selattua sillä maratonit yms. kilpajuoksut eivät ole ykkösenä kiinnostuksenaiheiden listalla. Sitten osuin sivulle 74 ja Matti Hannuksen palstalle joka alkaa otsikolla: Älkää venytelkö!

Entiselle voimistelijalle tuo otsikko suorastaan hyppää silmille. Miten niin älkää venytelkö? Ainahan sitä pitää urheilusuorituksen jälkeen jossain vaiheessa vähän venytellä, näin ainakin minulle on aina paasattu jo ala-asteelta lähtien.

Hannus perustaa juttunsa Jürgen Freiwaldin (saksalaisen liikuntatieteen professorin) teeseille sekä omalle kokemukselleen juoksijana. Paras anti on luettavissa rivien välistä: tieteellisellä tutkimuksella on vielä paljon tehtävää ennen kuin selviää onko venyttelystä enemmän hyötyä kuin haittaa. Itse törmäsin venyttelyn haittoihin ja hyötyihin heti seuraavana päivänä tuon jutun lukemisen jälkeen. Alaselkään säteili ikävää kipua lauantaiaamuna kun "takajalkani" eli pohkeeni, takareiteni ja pakarani olivat täysin jumissa.

Miksi? Siksi että en ollut venytellyt keskiviikkoisen tehopumpin jälkeen. Jalkani olivat olleet aika kankeat siinä jo pari päivää enkä perjantaisen pitkän kävelylenkinkään jälkeen venytellyt. Lopputulos ei ollut mieluisa. Kroppani ilmoitti ikävän selkäsäryn kautta että venyttelylle oli huutava tarve. Särkylääkkeen ja pitkien venytysten avulla selätin jumisäryn parissa tunnissa.

Mitä opin tästä? Venyttelen vastedes aina urheilun/liikunnan jälkeen.

Toisaalta entisenä hirmuisen notkeana ;-) voimistelijana venyvyyteni sekä suhtautumiseni venyttelyyn on hieman eri kuin perusjumpparilla. Lihasmuistissa on vielä se aika jolloin pystyin nostamaan jalkani suoraksi korvani viereen vaakaan. Enää en vastaaviin tekoihin taivu, mutta lihakseni silti kaipaavaat niin sanottuja "parempia" venytyksiä. Sellaisia jotka oikeasti tuntuvat venyttäviltä, eivätkä vain palauttavilta. Parasta kuitenkin kai olisi että löytäisin kultaisen keskitien enkä ylivenyttelisi.


Venyikö joku teistä lukemaan tämän loppuun asti?
Millaisia venyttelijöitä te olette, laiskoja vai hirmuisen notkeita?

Keskiviikon kiemurat

Mä olen tässä hiljalleen löytänyt innon liikkumiseen. Taisin jokin viikko taaksepäin kertoa että mun tulee liikuttua usein aamuisin.
Tänään, keskiviikkona vuorossa oli Body Balancea. Olen tykännyt Balancesta heti ensimmäisistä tunneista lähtien (joskus 2002?) mutta jostain syystä en silti ole saanut otettua kyseistä tuntia osaksi viikko-ohjelmaani.
Nyt kuitenkin jo kolmantena peräkkäisenä keskiviikkona löysin itseni mitä kummallisemmista solmumaisista asennoista, Balance-tunnilta siis.
Lempparikseni kaikessa "hirveydessään" on tullut kolmannen, jalkavoima kappaleen lopussa tehtävä käsien yhteenlaittamien selän takana kun ollaan jo valmiiksi aika kimurantissa venytyksessä/pitoasennossa.

Balancea voin suositella rauhallisena kehonhallintaa, tasapainoa ja notkeutta edistävänä tuntina. Mulla ainakin olo on tunnin jälkeen aina höyhenen kevyt, varsinkin jos ehdin jäämään lopun muutaman minuutin rentoutukseen.


Löytyykö sieltä muita Body Balancesta pitäviä?


Ps. Muuten mieheni käsitys Balancesta on 45min tunti pelkkää vaakaa....tai puu-asentoa...

Viikko pulkassa

Kukkuu! Kuvassa yksi Singaporesta ostamistani jumppatopeista.
Tykkäsin kovasti tuosta topin selässä olevasta leikkauksesta.

Hiphei ja hurraa! On vasta torstai ja suositusten mukaiset viikon kolme urheilusuoritusta ovat jo takana. Aamuni ovat tällä viikolla alkaneet joko Body Pumpilla, Balancella tai 45min reippailulla lenkkipolulla.

Nyt voinkin sitten nostaa jalat sohvalle - not! Vielä on sotkettava fillarilla kahdesti työpaikalle ja takaisin kotiin. Joka tapauksessa fiilis on mitä parhain, jo näin aamusta!

Löytyykö sieltä muita innokkaita "aamu-urheilijoita"?

Yks, kaks, koli, neli...

Nyt on luvassa hassuttelua kuvien muodossa, mutta muuten asiaa tekstinä. Valmiina?

Kevät ja kesä tuo aikakauslehtiin, iltapäivälehtiin ja myös blogeihin päivittelyn siitä kuinka meidän naisten pitäisi jo olla tai pian päästä bikinikuntoon. Vinkkejä jaetaan diettien, kuntoiluohjeiden sekä ruokavalioiden muodossa. On karppausta, Dukania, paastoa ja detoxia. Mitä suurempi on pudotettu kilomäärä, sitä isompi otsikko.

Tuntuu että kaikki nähdään vain numeroina. Kiloina, sentteinä, kaloreina tai vaatekokoina. Enemmän laihdutettuja kiloja, pienempiä vaatekokoja ja suurempia toistoja saliohjelmissa. Tuolla numeroiden pyörittelyllä on myös kääntöpuolensa. Siitä voi tulla pienen pikadietin sijaa pakkomielle. Kalorien laskeminen ohittaa terveen järjen. Kuullostaako tutulta?

Näitä tarinoita kerrotaan varoitusmielessä. Tässä teille hyviä vinkkejä miten pudottaa painoa, mutta älkää nyt kuitenkaan menkö näin pitkälle. Syyttävällä sormella usein osoitellaan kohti mainostajia ja muodinluojia. Heille tyrkätään vastuu siitä mikä yleisesti koetaan nykynaisen ihannevartaloksi. Muotitalotkin koittavat parantaa imagojaan kuuluttamalla suureen ääneen etteivät enää hyväksy "liian" laihoja malleja.

Mikä on liian laiha? Sellainen jonka luut törröttävät, kuukautiset ovat jääneet pois ja rasvaprosentti on olematon ja BMI on reilusti alle 18?

Lähtiessäni kirjoittamaan tätä tekstiä en tiennyt omaa BMI arvoani. Nyt tiedän, se on 20,4 eli olen ihannepainossa. Laihduttamiselle ei ole mitään syytä. Silti mielestäni voisin olla hoikempi. Olen ollut hoikempi - 10kg hoikempi. Tässä vaiheessa on kuitenkin syytä lakata puhumaan numeroista, sillä ne eivät ole kaikki kaikessa.

Mikä sitten on tärkeää jos ne numerot eivät ole?
Onnellisuus. Se että on terve ja osaa nauttia elämästä. Kuullostaa hihhulilta, mutta uskokaa pois totta joka sana. Jos ette usko niin katsokaa Googlesta ;-) Onnellisuutta on jopa tutkittu ja siitä on kirjoitettu erilaisia teorioita. Vaurastuminen kuulemma korreloi onnellisuutta. Kukapa ei haaveilisi lottovoitosta. Tässä teille pieni pikavoitto, ihan ilmaiseksi: Miettikää hetki omaa elämäänne, sillä se kuinka hyvin tunnette olevanne oman elämänne herroja (tai rouvia) on verrannollinen onnellisuuteenne.

Life is what you make it!


Nyt yks, kaks, koli, neli mars pelin eteen katsomaan miltä se oma napa näyttää.

Topattua toppia

Singaporen ostoksia: alla fuksianpunainen Nike ja päällä lila Reebok. Reebokkia ostin myös valkoisena ja mustana...

Aivan TOP juttu jumppa/urheilutopeissa on toppaukset, sanoo pienirintainen sporttaaja. Jostain syystä näitä ei helpolla löydä kotimaan markkinoilta. Pitää lähteä Singaporeen asti. Noh, on ne nettikaupatkin keksitty, mutta jos haluaa kehitää jonkin todella oivan syyn miksi lentää 12h ostoksille, niin tässä se on. Ainakin minun mielestäni...


Topattuja toppeja löytyy Sporesta jokaisesta urheiluliikkeestä. Oikeastaan lähes kaikki myytävät topit ovat topattuja. Miksei meilläkin? Pähkäilin syitä tähän ja tulin kahteen johtopäätökseen:

A) aasialaiset naiset ovat aika pienikokoisia kaikissa suhteissa ja tästä syystä myös sporttisiin alusasuihin on lisätty muotoja tukevia ja korostavia elementtejä (lue toppauksia).

B) kulttuuriero, ollaan niin sivistyneitä ja hienotunteisia että tuollaisilla toppauksilla vältetään huomiota herättävät nöpötykset.

Olenko oikeilla jäljillä päättelyni kanssa vai ovatko tuolla suunnalla urheilevat naiset vain etuoikeutettuja tässä toppausasiassa?


Mitä olette mieltä toppauksista jumppa/urheilutopeissa: Top vai Flop?

Liikunnan ilosta

Värikkäät kotikuntoiluun kannustavat ystäväni:Jooga/jumppamatto, tasapainotyyny, kahvakuula hyppynaru ja 1,5kg käsipainot (joo noi painot ovat onnettoman pidet, I know!!!).
Kuvasta puuttuvat jumppapallo, vatsalihaspyörä sekä kuminauha - ovat vähemmällä käytöllä ja huolellisesti arkistoituina...jonnekin.

Olen kateudesta vihreänä lueskellut Minnan blogista viikoittain hänen urheilusuorituksistaan ja kovista salireeneistään. Oma intoni urheilua kohtaan on ollut kodoksissa jo jonkin aikaa. En ole kuitenkaan kokonaan heittäytynyt sohvaperunaksi, vaikka liikuntakeskuksen ovenkahvan kättely on jäänyt vähemmälle. Ne kerrat kun olen liikuntasaliin asti päässyt, ovat olleet turhautuneen tuskaisia. Homma ei vain ole maistunut.

Uuden pumppiohjelman toivoin tuovan uutta inspiraatiota, mutta... Alkuun en pitänyt lainkaan musiikeista ja sarjatkin tuntuivat jotenkin hätäisiltä. Toisella kerralla kuitenkin jokin naksahti ja tunnin jälkeen mietin jo koska kerkiän pumppaamaan uudestaan... Kolmas kerta sitten toden sanoi ja puhkuin innosta ja lisäilin hieman vastusta käyttämiini pienen pieniin painoihin. Pitkästä aikaa myös kävin kokeilemassa Body Balancea. Tänään jalkauduin jo varhain aamutunnille Balanceen. Venyttely, tasapainoilu ja rauhoittuminen toivat hyvän olon sekä kropalle että mielelle. Päivän hyvä työ oli tehty jo ennen klo:9. Ehkä se kuntoiluinto sittenkin jo näyttää merkkejä paluustaan.

Kotoakin kuntoiluun välineitä löytyy kuten kuvasta näkyy (idea lähti muuten tästä Marmun jutusta). Silti olen enemmän yksin ryhmässä liikkuja. Ohjatuilla tunneilla on kiva käydä kun joku kertoo mitä tehdään. Aivot voi jättää pukuhuoneen kaappiin ja keskittyä salissa tekemään niin kuin käsketään. Kuitenkaan en pidä kaikenlaisesta käskemisestä. Ohjaajan korokkeelta kuuluva armeijatyyliinen karjuminen saa minut suuntaamaan ovea kohti. On tunteja kuten Body Combat jossa ymmärrän army-meiningin, mutta kaikille tunneille karjuminen ei mielestäni sovi.

Tämän, hieman sivupoluille versoilevan, jutustelun tarkoitus oli kertoa että kaikki on kunnossa ja että askeleita paremman kunnon eteen on otettu. En silti aio tehdä viikoittaista raporttia urheilusuorituksistani sillä minulla ei ole mitään suurempaa urheilullista tavoitetta jota kohti olisin menossa. (tai noh, taisin höpistä jostain spagaatiin venymistä joskus...) Minulle riittää että jälleen nautin jollain tavalla kaikista niistä hetkistä jotka vietän enemmän tai vähemmän hikipinnassa urheillen, olivat ne sitten kävelyä töihin, hissin sijaan rapputen käyttöä, villakoirien metsästystä imurilla tai sitten painojen nostelua pumppitunnilla.

Millä mallilla on teidän intonne liikuntaa kohtaan?

Hajurakoa, kiitos!

Tammikuu on tuonut taas kaikki innokkaat "kesäksi bikinikuntoon" -uudenvuodenlupailijat liikuntakeskuksiin. Pääasiassa käyn jumpalla tai salilla aamutuimaan, mutta on sitä tässä tullut vaihtelevien työvuorojen takia tullut iltapäivälläkin osuttua sitten niihin ruuhkahuippuihin. Koska olen sellainen ikiliikkuja (eli vuosijäsen jo ties kuinka monetta vuotta) en erityisemmin anna näiden joka vuotisten kaudenaloituksesta johtuvien ruuhkautumisten häiritä. Enemminkin hymähdän silloin kun huomaan, että nyt se buumi on taas mennyt ohi ja tilaa riittää. Yleensä salilla käyvät tietävät kuinka siellä toimitaan: käytetään hikipyyhettä, ei varata laitteita omaan käyttöön tarpeettoman pitkiksi ajoiksi, yms. Pukuhuoneet ovat kuitenkin ilmeisesti aivan toinen juttu.

Motivaattorini salilla: napit korviin ja nupit kaakkoon! 

Mikään ei tympäise niin paljon kun se, että joku on vienyt sen vakipaikkani pukuhuoneessa, paitsi se että joku on valinnut paikakseen juuri sen minun kaapistani heti seuraavan VAIKKA kaikki muut kaapit olisivat vapaana. Hei oikeasti, siinä 30cm tilassa on tosi kiva yrittää väsyneenä ja hikisenä riisua niin ettei tule tuuppineeksi sitä siihen viereen tekstiviestiä kirjoittamaan tullutta treenisiskoa... Tälläinen tilanne nosti verenpainettani aikalailla viime viikolla.
Kiukusta pihisten lähdin suihkuun. Saunotellessa lepyin ja takaisin pukuhuoneeseen palatessani olin jo unohtanut mistä kimpaannuin. Tulin saunan lauteilla siihen tulokseen, että olin tullut salille viettämään ns. omaa laatuaikaa enkä anna viereenkinkeejäteinien pilata reenaamisen iloani. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Mitkä asiat ovat saaneet teidät kiristelemään hampaitanne viimeaikoina vai oletteko olleet pelkkää hymyä?

Sisulla eteenpäin ja ruista ranteeseen

En harrasta uudenvuodenlupauksia, mutta tänä vuonna lupaan pitää itsestäni parempaa huolta ja keskittyä olennaiseen eli terveenä ja onnellisena olemiseen. En stressaa, en reenaa liian kovaa enkä muutenkaan ota paineita sellaisista asioista joilla ei oikeasti ole mitään merkitystä.

Syksyn flunssan ja reenitaukojen jälkeen aloitin joulukuun puolessa välissä jälleen kuntokeskuksen oven avaamisen kahdesti tai kolmesti viikossa. Aiemmista jo Mikki Hiiri painoista siirryin nöyränä Tiku ja Taku tasolle, mutta se ei haittaa sillä tästä suunta voi olla vain ylös päin. Pienten painojen lisäksi jumpalla käydessä olen saanut nolostella "rokkoiselta" näyttävän ihon kanssa.

"Ei se tartu vaikka pahalta näyttääkin!" on tehnyt mieli huudella hämmästyneille tuijotuksille. Niina on blogissaan reippaasti kuvien kera kertonut taistelustaan aknea vastaan. Voiton puolella näyttää nainen olevan, hieno juttu! Minun rokkoni kertoo siitä miten käy kun ei syö maitohappobakteereita antibioottikuurin kanssa. Kropan omat bakteerit ja hiivat siinä menee sekaisin. Akneen verrattuna kuullostaa aika kesyltä, mutta laikkut vartalossani nähneet tietävät asian todellisen laidan. Olen pitänyt itseäni kovanahkaisena, mutta toisin oli. Kuvia "rokosta" en julkaise - ruokahalut lähtee vähemmälläkin ;-)

Tiivistettynä minun piti vain tulla tänne toteamaan, että vuonna 2012 aion pitää hauskaa seuraavan kaverin kanssa toivottavasti useammin kuin viime vuonna.

Tekikö teistä joku jotain lupauksia tälle vuodelle?