Posket pullollaan Balilla

Ruokajuttuja en olekaan vähään aikaan täällä höpissyt jos shamppanjanbrunssia ei lasketa. Korjataan asia välittömästi ja lähdetään ruokamatkalle Balille. (Singaporesta tulossa myöhemmin oma ruokajuttunsa ehkä jopa parissa osassa) 

Aloitetaan päivän tärkeimmästä eli aamupalasta.
Meidän budjettihotellissa aamiainen kuului huoneen hintaan. Täytettiin aina aamulla sellainen tilauskaavake jossa valittiin neljästä vaihtoehdosta mitä haluttiin syödä. Sitten katsottiin mikä tilanne oli uima-altaan huvimajoissa. Jos niissä oli jo porukkaa niin tilattiin aamiainen oman huoneen terassille.

Aamianen tässä terassille katettuna: teetä, paahtoleipää, voita, hilloa, hedelmiä ja munakasta.

Kahvia maistettiin kerran ja kuten muisteltiinkin se ei ollut kummoista Balilla. Juotiin tästä syystä aamiaisen kanssa teetä. Toisella tai kolmannella aamiaisella mä kokeilin banaanipannaria ja sen jälkeen en muuta syönytkään aamuisin ;-)

Nasi goreng tai nasi jotain. Paistetun munan alla kasa paistettua riisiä, hassu möykky oikealla on kanaa, lastut vasemmalla rapusipsejä. Tämä on aika perussetti Balilla. Halpa ja täyttävä.

Edellisellä reissulla syötiin Nasi gorengia melkein joka päivä tai ilta. Tällä kertaa syötiin nasia ekana iltana ja siihen se sitten jäikin. Syynä ehkä se että annos on tosi täyttävä ja haluttiin maistella kaikkea muutakin.

Kanaa satay. Tuo minigrilli missä vartaat tuodaan pöytään on niin hellyyttävä. 

Vartaat oli myös mahdollista saada ilma grilliä, kuten tässä.

No mitä se muu ruoka sitten oli? Satay-vartaita tottakai piti saada pariinkin otteeseen. Tulin kyllä siihen lopputulokseen että parhaat satay-vartaat ovat Singaporessa East Coast Laguunissa, mutta niistä lisää aikanaan...

Kauniit kasvistäytteiset kevätkääryleet nauttiin Ubudin reissulla maisemaravintolassa.

Kevätkääryleiden jälkeen syötiin todella maukasta pizzaa. Ei mitään Balin perinneruokaa, mutta yllättävän hyvää!

Jo toisena päivänä Balilla huomattiin että kuumuus vei meiltä ruokahalut ja päätettiin syödä kevyet lounaat sekä yrittää pitäytyä iltaisin pelkässä pääruuassa. Näin jälkikäteen tuntuu hassulta kuinka täyteen tultiin molemmat esimerkiksi parista kevätkääryleestä ja jaetusta pikkupizzasta. Täällä sitä söisin yksin vastaavat annokset ja voisin vielä harkita jälkiruokaa...

Beef curry, yksi Poppies ravintolan alkuperäisannoksista. Ollut ravintolan listalla jo 1970 -luvulta. 

Seafood-varras tarjoiltiin myös minigilliltä Poppies ravintolassa.

Jos käy Balilla ja Kutalla niin pitää myös poiketa Poppiesiin ihan vaan tämän Pina coladan takia.
Se tarjoillaan tunnetusti aina tällaisista kaiverretuista kookospähkinöistä.

Eivätkä ne muutkaan drinkit hassumpia Poppiesilla ole.

Slurps, pina colada maistui makealle.

Poikettiin myös perinteisessä Poppies ravintolassa joka on ollut Balilla ja tarkemmin Kutalla jo jostain 1970-luvusta lähtien. Siellä tarjotaan muun muassa todella hyvää pina coladaa hienosti kaiverretusta kookospähkinästä. Eivätkä ruuatkaan ole hullumpia.
Poppiesilla muuten jaksettiin ottaa myös jälkkärit. Mä söin musta riisi puddinkia, josta ei ole kuvaa sillä se näytti ihan mämmiltä vaikka maistuikin satakertaa paremmalta! Mieheni taisteli loppun asti reilun siivun tuhtia suklaakakkua.

Poppiesin suklaakakku viimeistään täyttää ruokalijan vatsan, se oli tuhtia tavaraa.

Mansikkadaiquiri à la Havanna restaurant.

Lihavarras Havanna ravintolassa, liian iso yhdelle syötäväksi.

Pekoniin kääritty kana, toimii aina! Tässä Havanna ravintolan versio annoksesta.

Kuubalaista ja kaikkea muutakin ruokaa tarjosi Havanna ravintola johon eksyttiin useammankin kerran. Annokset olivat reilun kokoisia. Niin reilun, että varsinkin lihavartaasta riitti helposti kahdelle syötävää. Myös drinkit olivat Havannassa mainioita. Tuosta mansikkadaiquirista kyseinen ravintola tekee muuten myös 6-8 hengen versiota joka tarjoillaan huiman isosta lasista.

Tässä tulee kyllä kieltämättä vähän nälkä sekä ikävä noita Balin ruokia muistellessa. Ihme kyllä lomakiloja ei meille tullut oikeastaan lainkaan vaikka reissussa oltiin yhteensä melkein kolme viikkoa. Hyvä niin.

Tuntui muuten aika hassulta alkaa itse kokata kaiken tuon ulkona syömisen jälkeen. Toisaalta tänne Suomeen oli kivasti tullut kevät, jopa melkein kesä matkamme aikana joten grillikauden sai aloittaa välittömästi. Milläs muullakaan kuin perinteisellä grillimakkaralla herkuteltiin heti kotiin päästyämme ;-)

Sunday Vintage Champagne brunch at Ritz-Carlton

Singapore on foodloverin taivas. Joka puolella on erilaisia ravintoloita ja kojuja joista saa toinen toistaan eksoottisempaa evästä. Hintahaitari tottakai on vastaavanlainen. Kaupungin parhaalla paikalla sijaitsevan Michelin tähdillä palkitun kokin luotsaamassa ravintolassa lasku kaikkine + + veroineen voi pistää pään pyörälle. Toisaalta paikallisten suosimista Hawker centereistä saa mahansa täyteen ihan pennosilla ja silti kokee aikamoisen elämyksen ruuan valinnasta sen syömiseen.

Jo ennen lomalle lähtöä olimme päättäneet että haluamme kokeilla toista ääripäätä, sitä fiinimpää, ihan vain vuosipäivämme ja loman kunniaksi. Mieheni veli varasikin pyynnöstämme sitten hyvissä ajoin meille pöydän Ritz-Carlton hotellin sunnuntaibrunssille.

Free flow vuosikertashamppanjaa virtaa Ritz-Carltonin sunnuntaibrunssilla.
Pulloa ei saa pöytään vaan tarjoilijat pitävät huolen siitä ettei lasisi pääse
edes puoliksikaan tyhjentymään brunssin aikana.

Lisäksi brunssilla saa maistella myös roséshamppanjaa. Huomatkaa kuinka täyteen ne lasit oikein kaadetaan...

Shamppanjan lisäksi drinkkibaarista saa tilata vaikka vadelmamojiton...

Erikoisuutena tuolla brunssilla on että siellä tarjotaan Moët & Chandonin vuosikerta shampanjaa koko klo 12-15.30 välisen ajan. Eikä se ruokapuolikaan hullumpi ole ostereineen, susheineen, juustopöytineen tai suklaalähteineen...

Alkupalalautaseni. Valinnan vaikeus kyllä iski, mutta hyvän setin sain lautaselleni koottua kaikkia herkkujani.

Brunssilla on muun muassa tarjolla montaa laatua tuoreita ostereita ja kaikkea mahdollista lisuketta.

Myös sushivalikoima oli brunssilla melkoinen. 

Serranonkinkkua oli koko potkallinen josta sai
pyytää leikkaamaan haluamansa määrän siivuja.

Hitaasti kypsytetty Wagyu härkä oli myös yksi brunssin erikoisuuksista. Myös siitä leikattiin siivuja pyynnöstä.
Iso renkula oikealla on parmesaania josta kaiverrettiin siivuja pasta-annoksia nauttiville.

Jo lähtiessä olin päättänyt että shamppanjan siemailun lisäksi itse panostan jälkiruokapuoleen, ihan vain sen suklaalähteen takia ;-)

Tässä esillä ehkä 1/4 osa siitä 50 juuston valikoimasta joka brunssilla oli tarjolla.
Tuoksu tässä pisteessä oli tietenkin juuri sellainen kun voi kuvitella ;-)

Jälkiruokakeidas! 

Jälkiruokalautaseni osa 1.

Ja sitten osa 2...

Jäätelöä oli tarjolla useaa makua ja vielä kaikilla mahdollisilla höysteillä.

Livemusiikkia esitettiin useampi setti brunssin aikana. 

Hauskin sattuma brunssilla oli kun tajusimme kitaristin olevan sama tyyppi jota olimme kuunnelleet pari iltaa aiemmin eräässä pienessä Mexicolaisravintolassa. Hyvä juttu että miehellä näyttää keikkoja riittävän.

Näin lopuksi on ehkä hyvä todeta, että tämä shamppanjabrunssi oli tällainen kerran elämässä kokemus. Lompakkomme ei ole mallia pohjaton, joten toiste tuskin tulee tilaisuutta käydä näin upealla brunssilla. Vaalinkin siis muistoja tästä elämyksestä näiden kuvien kautta vielä pitkään.

Toisaalta vertailun vuoksi houkutus käydä testaamassa Tampereen "ykkös"brunssi on aika suuri. Ainakin Idan kuvat tuosta Hotellin Tammerin brunssista tuovat veden kielelle.


Koska viimeksi te olette muuten käyneet brunssilla?

Enemmän tällaisia

Juotiin maljat synttärisankarin kanssa.

Tarjolla oli monen moista herkkua. Nämä pikkusuolaiset leipäset olivat suosikkini.

Bileisiin kuuluu ehdottomasti booli. Tämä oli kivan tyttömäisesti kirsikkainen maultaan.

Viime viikonloppuna kävin synttärijuhlissa joissa olisin viihtynyt pidempäänkin. Enemmän tällaisia juhlia kiitos.

Eikö synttäreitä voisi juhlistaa vaikka kerran kuussa...

Suttua kerrakseen!

Alun perin minun piti julkaista tämä teksti jo pari viikkoa sitten, mutta se hetkellisesti unohtui tietokoneen syövereihin. Eilen aamulla törmäsin Punavuorigourmetin blogissa tähän ja muistin näpytelleeni aiheesta "muutaman" sanan...

Ravintola C:n lounaalla nautittu jälkimakea leivos keväältä 2011.

”Suttukuvat ärsyttävät ravintoloitsijaa”, huusi pari päivää viikkoa sitten Taloussanomien otsikko. Kuvista ja ravintoloista kiinnostuneena jatkoin lukemaan koko jutun, vaikka en todellakaan ole se perinteinen Taloussanomien lukija. En edes oikein muista miten eksyin alunperinkään Taloussanomien sivuille? Mutta nyt siihen artikkeliin.

Voi kuinka tunteet ja ajatukset voivatkaan heittelehtiä yhden lehtijutun takia. Lyhyesti ja kärjistäen referoiden jutussa puhutaan siitä kuinka ahkerasti ravintola-asiakkaat nykyään räpsivät annoksistaan kuvia someen. Tästä johtuen osaa ravintoloitsijoista ärsyttää se, että heikkolaatuisia kuvia heidän annoksistaan päätyy arvosteltavaksi nettiin, osaa huolettaa taas muiden asiakkaiden yksityisyyden ja ruokarauhan säilyttäminen siinä salamaräiskeessä… niin ja ulkomailla ollaan jo tietenkin asiassa edellä ja ollaan kielletty kuvaaminen huippuravintoloissa kokonaan.

Inezin churroja kesältä 2011.

Chez Dominicin lounaan alkupala-annos talvelta 2011.

Itse kuulun niihin jotka tottakai kuvaavat lähes aina ruokansa ravintolassa. Mutta ilman salamaa! 

Miksi teen näin?

Ruoka on minulle harrastus. Kuvaanhan kotonakin valmistamiani annoksia, miksi en siis kuvaisi ulkoruokintahetkiä. Tapanani ei kuitenkaan ole elvistellä facessa, että ”kattokaa missä kävin syömässä”, vaan kuvaan tallentaakseni muistoja. 

Sitähän se valokuvaaminen ylipäätänsä on, asioiden ja hetkien tallentamista. En käytä kuvatessani salamaa sillä mielestäni se tappaa kaiken elävyyden ja ulottuvuuden ruoka-annoksesta. Puhumattakaan siitä kuinka salaman välähdys varmasti häiritsisi kaikkia muita samassa ravintolassa olevia (tässä kohtaa ymmärrän hyvin artikkeliin kommentoivia ravintoloitsijoita). Kuvaan annoksia jotta muistaisin myöhemmin mitä söin, missä, koska ja kenen kanssa.

Toistaiseksi paras nauttimani pala porkkanakakkua, paikkana Islanti Mokka-Kaffi keväällä 2011.

Ulkomailla turistina ollessa tähän annosten kuvaamiseeni on yleensä suhtauduttu ymmärtäväisesti. Tarjoilija tai hovimestari on jopa hyvin usein huomattua kameran (pienen pokkarini) kädessäni tarjoutunut ottamaan minusta ja seuralaisestani yhteiskuvan, jotta saisin muiston kyseistä ravintolakäynnistämme. Suuri osa näistä kuvista jää yksityisiin loma-albumeihin, osa tulee julkaistua jossain käyttämistäni sosiaalisen median sovelluksessa. Koitan kuitenkin pitää jonkinlaista laadunvalvontaa julkaisemieni kuvien kanssa, niin ettei niissä pahemmin näkyisi muita ravintolan asiakkaita ja että ruoka olisi edukseen kuvissa.

Ravinteli Berthan jälkkäri keväällä 2012 nautitulta illalliselta.

Käsitän ravintoloitsijan ärtymyksen kun netissä pyörii suttuisia kuvia ravintolan annoksista, mutta mielestäni suttuiset kuvat kertovat myös oman tarinansa. Kuten sen, ettei niiden ottaja ole kovin taitava kuvaaja. Jos väritasapaino on kuvassa lähtökohtaisestikin pielessä, niin kyllä katsoja ymmärtää ettei se peruna oikeasti ollut harmaa. 

Enemmän minua kummastuttaa se, kuinka huippuravintoloitsija itse julkaisee ravintolansa facebook-sivuilla annoksistaan itse ottamiaan suttuisia kännykkäräpsyjä. Tähän törmäsin samana aamuna netissä pyöriessäni ennen sinne Taloussanomiin eksymistäni. Tästä aiheesta voisin jauhaa vielä pidempäänkin, mutta eiköhän tässä tullut jo kerrottua ne oleellisimmat seikat.

Nyt heitän pallon teille arvoisat lukijat:

Sana on vapaa kommenttiboxissa teidän mielipiteillenne, kokemuksillenne ja havainnoille tästä Taloussanomien mukaan (vain?) "hipsterien" harrastamasta ravintolakuvaamisesta.

Voihan Venäjä

Eilen työporukkamme kolmannet neljän tähden illalliskutsut veivät Venäjälle, ainakin teemaltaan. Emäntä oli valmistanut ruuat vanhan venäläisen keittokirjan ohjeiden mukaan, taustamusiikkina kuuntelimme venälaisiä lp-levyjä ja ruokajuomatkin olivat tarkkaan valikoidut. En voi muuta todeta kuin, että voihan Venäjä mikä ilta!
Ripaskaa ei sentään tanssittu, mutta kropat saivat kyllä kyytiä kun emäntä oli hankkinut paikalle yllätysvieraan joka antoi oikein napakat niskahieronnat meille vieraille.
Enempiä turisematta tässä parit kuvat makumatkaltamme "Venäjälle".

Shampanskajalla skoolattiin heti kylään saavuttuamme.

Illan emäntä oli valkannut illalliselle astiat, lasit ja aterimetkin venäläisteeman mukaan.

Pääruokana oli erittäin mureaa lihaa stroganofkastikeessa, tietenkin smetanalla höystettynä.

Jälkiruokana maisteltiin herkullista mokkaparfaitia. 

Pääruuan kanssa nautittiin  Georgialaista punaviiniä Tbilvino Mukuzania.

Vielä yhdet illalliset ovat jäljellä, sen jälkeen voimmekin siirtyä järjestämään vaikka neljän tähden talkoita... ainakin meillä voitaisiin tehdä vähän puutarhahommia jahka olen saanut itämään laittamani siemenet kasvamaan ;-)



Tarinat edellisistä illallisista löytyvät täältä ja täältä.

Bremenin reissu lyhykäisyydessään

Olen vieläkin ihan tohkeissani siitä kuinka hyvin pikkumatkamme Bremeniin meni. Lentomme Ryanairilla lähti Pirkkalasta siitä pienestä sardiinipurkin kokoisesta ja näköisestä "lentohallista". Siinä ei sinänsä ollut mitään hohdokasta, mutta oli ihanaa ettei tarvinnut ensin lähteä Helsinkiin asti, vaan pääsi matkaan melkein omalta kotiovelta. Se tuntui luksukselta.

Ryanarilla olin viimeksi lentänyt kesällä 2008, joten ihan tuoreessa muistissa ei ollut se matkatavaroiden määrän ja koon äärimmäisen tarkka syynäys sekä punnitus. Äiti oli onneksi varustautunut omalla matkatavaravaa'alla. Se pelasti paluumatkamme kommelluksilta.

Majoituimme Bremenissä Ramada hotellissa, joka sijaitsi näppärästi ihan historiallisen torin kupeessa aivan kaupungin ytimessä. Ihan hirveästi ei tullut aikaa vietettyä hotellihuoneessa kun viiletimme kaupungilla kauppoja tutkimassa. Heti perille päästyämme oikeastaan kävimme vain jättämässä matkatavaramme huoneeseemme ennenkuin lähdimme kohti Waterfront -nimistä ostoskeskusta.

Ramada Überseehotel Bremenin huoneessa oli tarjolla Tobleronea väsyneille matkustajille.

Tämä kuvakulma ei tee oikeutta Waterfront -ostoskeskukselle. Se oli oikeasti huomattavasti isompi.

Ensimmäisenä iltanamme siis tehokkaasti kolusimme parissa tunnissa Waterfrontin läpi. Kaupat menivät kahdeksalta kiinni ja meilläkin alkoi olla jo pikkuhiljaa nälkä. Palasimme keskustaan ja suuntasimme ravintolaan nimeltä Luv. Ainoa asia mistä olin matkaa varten ottanut selvää Tripadvisorista oli kaupungin ravintolasuositukset.

Tästä jälkkäristä riitti kahdelle!

Hauskasti rakennettu hääkakku, eikö?

Uuh! herkkuleivoksia konditoria Steckenissä.

Tyydyimme croissanttiin ja rusinapullaan kaikista kermaisista houkutuksista huolimatta ;-)

Luv ravintola osoittautui juuri niin viihtyisäksi, edulliseksi ja tarjoiluiltaan maittavaksi kuin sitä oli nettiarvosteluissa kehuttu. Suosittelen. Jälkiruuan jaoimme sillä masut olivat jo aikas täynnä pääruuista. Makeiden yöunien jälkeen matkamme jatkui kohti muita maistuvia asioita sillä rautatieasemalle kulkiessamme bongasimme todella makeita suklaakauppojen näyteikkuinoita. Aamukahvit hörppäsimme Stecker konditoriassa, jonka vitriinit olivat täynnä upeita kermaisia houkutuksia. Rautatieaseman edestä hyppäsimme bussiin ja matkasimme Ochtum Park -outlet alueelle.

Minunhan piti olla vain seuraneitinä ja makutuomarina äidilleni tällä reissulla, mutta outlet-kaupoista löytyi minullekin kaikkea tarpeellista ja kivaa... ja loppu onkin sitten shoppailuhistoriaa.

Lindtin suklaakaupassa en voinut vastustaa houkutuksia kuten näkyy...
Kilon pussi sekalaisia suklaalevyjä, pikkuisia pralineja yms. maksoi vain kympin. 

Bremenin pikkukujat olivat minun mieleeni.

Outlet-kauppojen tarjonnan läpikäyntiin menikin melkein koko päivä. Iltapäivästä palasimme takaisin keskustaan ja kerkesimme hieman näkemään kaupunkia päivänvalossakin. Pienet koristeelliset kujat olivat minun suosikkejani. Niitä palaan mielelläni uudestaan ihastelemaan ehkä hieman lämpöisemmillä ilmoilla. Vaikka Bremenissä ei ollutkaan lunta maassa oli lämpötila kuitenkin muutaman asteen pakkasella ja pureva tuuli otti luihin ja ytimiin. Ostoksilla pyöriminen vei meistä mehut ja illalla poikkesimme nopeasti hotellin viereiseen ravintolaan syömään ennenkuin aloimme pakata laukkujamme kotimatkaa varten. Puolitoista vuorokautta kohteessa tuli täyteen kun paluulentomme lähti kohti Pirkkalaa jo aamupäivästä.

Tuntuu kuin olisin ollut pidemmälläkin reissulla, niin paljon virtaa sain tuosta nopeasta irtiotosta. Bremenistä jäi todella hyvä fiilis matkakohteena ja palan halusta palata sinne välittömästi. Taitaa kuitenkin olla niin, että menee tovi jos toinen ennen kuin Bremeniin pääsen uudelleen.

Seuraavaa lomaa minun ei onneksi tarvitse taas odottaa seitsemää kuukautta, vaan vain kaksi. Lennot on jo varattu ja tuolle tulevalle reissulle voin pakata kevyesti, sillä kohteessa pitäisi lämpöasteita piisata...