torstai 6. joulukuuta 2012

Kaamosta



Marraskuussa oltiin vielä ilman lunta. Nyt kun maa on valkoisena tästä hetkestä tuntuu olevan jo ikuisuus.
Eksyin Sorsapuistoon eräänä iltana kameran ja jalustan kanssa. Näin kävi.


En tiedä podenko jonkin sortin kaamoksen tuomaa alakuloa, mutta viime aikoina mikään ei vain ole oikein huvittanut. Ei ole erityisesti edes väsyttänyt, ei vaan ole kulkenut. Se on täällä näkynyt pitkänä hiljaisuutena.

Pari päivää sitten sain vihdoin vaihdettua tähän blogiin mielestäni näköiseni bannerin. Kuva on viime kesän Pariisin reissulta. Ei ehkä ajankohtaisin näin talvea vasten, mutta kuten totesin mielestäni näköiseni. Ehkä kuvassa olisi pitänyt olla vielä jokin herkkuleivos kourassa niin siinä olisi yhdistynyt kaikki intressini: matkailu, valokuvaus ja hyvä ruoka. Toisaalta Pariisin yhdistän kyllä mielessäni heti hyvin syömiseen ja juomineen ;-)
Sillä nyt mennään niin pitkään kunnes pääsen muille maille jälleen poseeraamaan ;-)

Voi olla että joudutte "kärsimään" tuosta bannerista vielä pitkään sillä mitään lomamatkoja emme ole varanneet. Tällaista matkakuumeilijaa tilanne hieman kiristelee, mikä taitaa olla osasyy tälle viimeaikojen kaamostelulleni. Viikko tai pari lämmössä ja auringossa tekisi niin terää...

Mutta ajankohtaisempiin suunnitelmiin: tänä iltana on nimittäin luvassa jälleen ilotulitusta. Keskiviikkona Keskustorille auenneesta joulutorista johtuen tämän vuoden itsenäisyyspäivän ilotulitus on siirretty Ratinan suvantoon.
Vink, vink vaan kaikille tamperelaisille että klo 18.30 pitäisi paukkeen alkaa tuolla suunnalla.

Kameran ja jalustan ajattelin ottaa mukaani ja sormet ristissä (ja varmaan myös aivan jäässä...) sitten toivoa, että onnistuisin nappaamaan jotain Särkänniemen kesäkauden päättäjäisten tai valoviikkojen avajaisista tallentamieni otosten kaltaisia kuvia. Jos onnistaa niin näette niitä kyllä täällä hyvin pian.

Rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.