torstai 30. elokuuta 2012

Laatikkoleikkejä



Seuraavat viikot kuluvat näitä laatikkoleikkejä leikkiessä. Väillä tunnelma on kyllä ollut kaikkea muuta kuin leikkisä. Jotenkin tuo tavaroiden jemmailu ei ole sitä minun lempipuuhaani. Ollaan aloitettu arkielämässämme epäolennaisimpien tavaroiden pakkauksesta, tai niin ainakin piti tehdä.

Kuten kuvasta näkyy kuitenkin esimerkiksi kengät on jo pakattu. Kaksi paria tennareita ja yhdet korkkarit säästettiin käytettäviksi. Eipähän tule pukeutuessa valinnan vaikeutta vähään aikaan. Myös viinilasit on jo kääräisty suojapaperiin ja omaan laatikkoonsa. Tarvii varmaan sitten juoda suoraan pullon suusta jos alkaa viinihammasta kolottaa...

Mies myös toivoo hartaasti että kamerani ja kannettavani sujahtaisivat pian jonkin laatikon uumeniin, niin nopeutuisi kummasti tämä pakkaaminen ;-) Raportointi täältä muuton keskeltä saattaa siis katketa jossain vaiheessa.



*Hassua muuten kuinka omasta kodista tuli vain yksi asunto sillä samalla hetkellä kun pakkasi ensimmäiset tavarat muuttolaatikkoon. Fiilis vaihtui välittömästi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.