maanantai 9. tammikuuta 2012

Hei me kokataan!

Kyllä, syön päivittäin ja pääasiassa itse tehtyä ruokaa. Tänne asti en ole kuitenkaan vähään aikaan raapustanut mitään keittiökuulumisia. Nyt korjataan tuo asia. Lauantaina kokkasimme kasaan aterian possun lehtipihveistä ja juuresmuusista. Kyseisen aterian taustalla ei ollut mitään suurempaa ahaa-elämystä, vaan kaikki ainekset sattuivat löytymään kaapista.

Tarvikkeina possun lehtipihvejä 4kpl, 1pkt pippurituorejuustoa ja 1prk kermaa.

  • Aloitimme takomalla lehtipihvejä vielä ohkaisemmiksi. 
  • Sitten rouhaisu suolaa ja pippuria pihville, nökäre mustapekka-pippurituorejuustoa ja koko komeus rullalle parin hammastikun tukemana. 
  • Öljyä ja voita pannuun. 
  • Possurulliin väri pintaan ja sitten kunnos loraus kermaa, loput tuorejuustosta ja pippuria oman maun mukaan, kansi päälle ja miedolla lämmöllä hautumaan 10-15min.

Sitten juuresmuusin pariin. Mukana 3 perunaa, 4 porkkanaa sekä yksi 200g palsternakka.

  • Pestiin, kuorittiin ja pilkottiin juurekset suurinpiirtein samankokoisiksi paloiksi. 
  • Laitettiin kattilaan vettä sen verran että juurekset peittyvät, 1tl suolaa ja eikun kiehumaan.
  • Kiehuttelua noin 15-20min juuresten koosta riippuen, kokeiltiin haarukalla kypsyyttä.
  • Kaadettiin keitinvesi pois, heitettiin nökäre voita ja n.1/2dl lämmitettyä kermaa juuresten joukkoon ja sorvottiin sattumarikkaaksi muusiksi.


Hammastikkuja kannattaa liottaa ennen kokkausta jotta ne eivät pala kypsentelyssä.

Kermaa lorautettiin runsaasti niin saattiin siitä samalla kastike.

Lopputulos ei ollut se kaikkein kaunein, mutta maku oli hyvä!

Jälkkäri hankittiinkin sitten Makuunista...

Juuresmuusi oli aavistuksen makea porkkanavoittoisuudesta johtuen, muuten oikein maistuva ateria.
Mitä te kokkasitte viikonloppuna?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.