keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Paikalla ruoka-aikaan











Jostain kumman syystä minulle ei kertynyt yhtään lomakiloja Pariisin reissulta vaikka näistä kuvista voisi muuta luulla.
Lieneekö ranskalaisilla ruoka-ajoilla ja tottumuksilla ollut osuutta asiaan? Tosiaankin söimme hyvin joka päivä, mutta vain silloin kun kuului syödä. (Niin ja tulihan sitä käveltyä päivittäin useita kilometrejä...)

Aamupala koostui yleensä maitokahvista, mehusta, croissantista tai patongista voilla ja hillolla - kaikkea muuta mitä kotona tulee aamuisin hotkittua.

Lounaaksi tuli usein syötyä jokin tuhti salaatti, täytetty patonki tai hupsista reilun kokoinen hampurilaisateria Hard Rock Cafeessa...

Illallisella nautimme aina kolmen ruokalajin menun, ravintolat vain vaihtuivat. Maistelimme reissun aikana muun muassa etanoita, hanhenmaksaa, vuohenjuustosalaatteja, simpukoita, tartarpihviä, ankan koipea, entrecoteeta, ravioleja ja jälkkäriksi vielä crème bruleeta, sorbettia tai suklaamoussea...

Napostelua ei tullut harrastettua kun yhden kerran. Sorruimme ostamaan macaronseja... Ne olivat niin kauniita ettei niitä voinut vastustaa.

Meillä kävi muutenkin tuuri, sillä vain yhden kerran ravintolavalintamme osoittautui huonoksi. Se sattui muuten niin onnistuneen Épernay -päivän päätteeksi, joten ei sitäkään voitu surkutella kun koko muu päivä oli ollut niin huippu. Lisäksi viereisen pöydän australialainen eläkeläispariskunta oli niin mukavaa seuraa ettei siinä kehdannut tehdä sen suurempaa numeroa annosten keskinkertaisesta tasosta.

Pitäisi varmaan nyt ottaa kotonakin asiakseen rajoittaa herkkujen napostelua ja keskittyä syömään monipuolisesti ja kaikessa rauhassa silloin kun on ruoka-aika. Tiedä vaikka näinkin pienillä ja yksinkertaisilla asioilla voisi saada putoamaan pari kiloa vyötäröltä?

Oletteko te kokopäiväisiä napostelijoita vai ruoka-aikojen tarkkoja noudattajia?





2 kommenttia:

  1. Ah, kuulostaa niin täydelliseltä. Kyllähän tässä vesi kielelle ihan herahtaa. :P

    VastaaPoista
  2. Joo, kyllä jos lompakko antaisi periksi ja täältä saisi samanlaisia ja hintaisia 3ruokalajin menuja niin en muuta tekisikään kuin söisi ulkona.
    Jotenkin ei vaan viitsi kotona tehdä kuin sen pääruuan, vaikka samalla vaivalla varmaankin pystyisi toteuttamaan monipuolisemmankin aterian jos suunnittelisi vähän tarkemmin - ja pitäisi annoskoot kurissa...

    VastaaPoista

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.