tiistai 19. kesäkuuta 2012

Ihan ilmaiseksi. Miten olisi laitetaanko tulemaan?



Viimeaikoina olen saanut todella monta puhelua lehtimyyjiltä. Minulla ei ole mitään tätä ammattiryhmää vastaan, päinvastoin ymmärrän hyvin että puhelinmyynti on työtä siinä missä moni muukin. Itse en pystyisi olemaan minkään tuotteen puhelinmyyjänä päivääkään. En vain ole niin sinnikäs, että jaksaisin tuputtaa ja papattaa puhelimeen aamusta iltaan.

Kyllä, näitä puheluita tulee myös iltaisin. Paras tapaus sattui eräänä perjantaina, kun alkuillasta sain puhelun nuorelta mieheltä ( joka kauppasi minulle Cosmopolitania). Kuuntelin myyntipuheet, jo ihan siitä syystä etten saanut väliin puheenvuoroa. Samalla kuuntelin puhelun taustaääniä, ne olivat aika äänekkäät. Päättelin äänistä, että mies oli jo siinä vaiheessa päivää lähtenyt toimistolta ja siirtynyt terassille ja hoiti tässä vielä viimeisiä työtehtäviään. Ei tullut kauppoja.

Toinen mielenkiintoinen tapaus, viime viikolta. Nyt puhelimen päässä on nainen jolla on ärhäkkä ääni (sellainen Hannele Laurin puhetta muistuttava). Kotivinkki olisi ollut kaupan, hyvään hintaan. Eikä siinä vielä kaikki, kaupanpäälle saisin vielä Paola Suhosen suunnitteleman aamutakin. Jälleen kerran en saanut puheenvuoroa väliin kertoakseni ettei Kotivinkki kiinnosta ja että omistan jo kaksi aamutakkia. Kuuntelen pitkän stoorin siitä kuinka nainen oli lehteä luettuaan nyt rempannut koko kämppänsä jne... Kiitos, mutta ei kiitos.

Sitten on näitä ulkoa tai paperista lukijoita jotka kertovat ummet ja lammet kunkin lehden historiasta, sisällöistä ja kaikesta siltä väliltä. Yksi puhuu syvällä savon murteella, toinen kirjakieltä, kolmas vääntää slangia. Lupaukset ovat kovat. Kaiken saa ilmaiseksi. Kyllä, ilmaiseksi, kunhan sitten vain maksaa postikulut. Tilaus on tietenkin kestotilaus joka jatkuu automaattisesti tämän 3kk tilauksen loputtua. Tällöin hintakin sitten triplaantuu - se fakta usein jostain syystä jää näiltä myyjiltä mainitsematta?

En halua mitään myyntipuheluiden estopalvelua, sillä on käynyt niinkin että puhelu päättyy sanoihin "kyllä, laitetaan vaan". Mielestäni tein hiljattain hyvät kaupat puhelimessa kun suostuin tilaamaan 4 numeroa Kauneus&Terveys -lehteä niin että sain kaupanpäällisiksi 2nroa Mondoa sekä vielä yhden näytteen Mondon Ruoka & Matka -lehteä yhteishintaan 25 €.
Silti mieleni tekisi painaa heti punaista luuria kun puhelu johon olen vastannut paljastuu lehtiä, vitamiinipillereitä tai alushousuja myyväksi soitoksi. Olisiko se liian epäkohteliasta vai selvää ajankäytön molemminpuolista maksimointia - miksi jatkaa puhelua jonka lopputuloksen tietää jo parin lausahduksen jälkeen?


Millaisilla linjoilla olette olleet puhelinmyyjien kanssa? Hyvillä vai hyvin huonoilla?






1 kommentti:

  1. Nyt on pakko myöntää, että olen jäänyt paljosta paitsi kun mulle ei ole ikinä yksikään lehden kaupittelija soittanut. :D Johtuu siitä, että jo silloin kun aikanaan lapsena sain kännykän, laitettiin siihen noi myyntiestot. Pari kertaa joku "tutkija" gallupista x ja y on erehtynyt soittamaan. Toisaalta olis aika kiva joskus kuulla ummet ja lammet niitä myyntipuheita. ;)

    VastaaPoista

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.