Urheiluhullu

Musta tuli urheiluhullu, ainakin tilapäisesti. 

Siltä se tuntui tänä aamuna kun lenkkipolulla puuskuttaessani kahden 3km kierroksen jälkeen. Olo olikin niin hyvä että mieli kehoitti vielä jatkamaan yhden kierroksen (mitä en ikinä aiemmin ole tehnyt). Järki sanoi että jo riittää, mutta houkutus itseni ylittämisestä vei voiton ja lähdin sille ylimäärääräiselle kierrokselle.

Eräs juoksua aktiivisesti harrastava oli joskus laukaissut neuvoksi raskaaseen ylämäkeen hyytyvälle kaverilleni "että se on vaan korvien välissä". 

Joo, joskus se on vain korvien välissä, sillä se ylimääräinen kierros tuntui välillä aika pahalta. Mutta sitten siinä samassa kohdassa jälleen olo tuntui paremmalta ja jälleen mieleen pujahti ajatus juoksun jatkamisesta. 

Nyt kuuntelin järjen ääntä ja lähdin kotia kohti. Siinä hölkötellessäni tuumin, että juuri tuolla ylämäkien jälkeisellä loivasti laskevalla pätkällä sykkeen hieman rauhoittuessa taisivat ne kuuluisat endorfiinipöllyt iskeä minuun. Järkeilin siis tuon kaikkivoipaisuuden tunteen johtuneen hormooneista, mistäs muustakaan.

Joka tapauksessa oli kiva huomata, että kuntoni on kohentunut niin että jaksan hölkötelllä pidempääkin matkaa. Kun siis kerron lenkkeilleeni oikeasti puhun hölköttelystä, en juoksemisesta. Niin urheiluhullu en sentään ole että juoksisin ;-)

Saattoi myös olla että tämä uusi, kevyempi hiustyyli avitti tuota askellusta lenkkipolulla...

Tälläinen se kesätukka sitten on, lyhyt.

Kertokaapas mitä hullua tai urheilullista te olette tässä viimeaikoina puuhanneet?