maanantai 27. toukokuuta 2013

Kesäloman huipennus

Kesälomani vetee nyt viimeisiään, blääh.
Seuraavaan lomaan on niiiin pitkä aika ettei sitä uskalla edes ajatella. Viikonloppuna otinkin sitten kaiken irti ihanasta auringonpaisteesta ja nautin vielä lomalaisena olosta takapihaa kunnostellen ja Bon Jovin keikkaa kuunnellen.

Oman pihan hoitamiseen oppiminen vaatii vielä jonkin verran totuttelua. Välillä ei ole kiinnostanut pätkääkään lähteä kukkapenkkiä kuopsuttelemaan ja silloin olen supissut mieheni korvaan toiveita takaisin kaupunkiin muutosta. Mennyt viikonloppu kuitenkin antoi makua myös niistä oman pihan parhaista puolista.


Mieheni sai työkaveriltaan parsaa parina sellaisena juurikönttinä.
 Laitettiin köntit maahan ja parissa päivässä maasta rupesi puskemaan sitä parsaa!


Pihatöitä tehtiin vähän joka päivä ja työt menivät ihan kuntoilusta, sen verran hiki virtasi. Uurastuksen jälkeen saunominen ja grilliruoka kelpasivat. Syötiin viikonloppuna muuten lähes kaikki ruokailut ulkona, aamupalasta lähtien. Kyllä ruoka vaan maistuu ulkona nautittuna jotenkin paremmalta! Itse tehdyt hampurilaiset olivat aivan omaa luokkaansa.



Hampurilaispihvit matkalla grilliin. Sämpylät ostettiin tällä kertaa kaupasta, mutta paprikamajoneesi tehtiin itse.

Mmmm, tätä hampparia tulen muistelemaan vielä pitkään.

Sunnuntaina aamupäivästä rapsuttelin kädet rakoilla pihalaatoista sammalta irti. Iltapäivästä puolestaan suunnatiin kaupunkiin ihmettelemään Bon Jovin keikasta innostunutta väkeä.


Uusi Ratinan suvannon kesäterassi näytti olevan aivan täynnä.

Bon Jovin keikasta ei tämän enempää nähty, mutta kuultiin se kyllä hyvin selkeästi. 

Hymy oli herkässä auringossa paistetellessa.

Suvilaivakin pullisteli vaikka oli sunnuntai. Jäätelökioskille oli myös jonoa kokoajan.

En oikein tiedä onko tuo uusi terassi kovin kaunis. Ehkä kuitenkin maisema sieltä käsin on ihan ok?

Hätä keinot keksii?

Rohkeimmat fanit olivat löytäneet aivan oman paikkansa Bon Jovin keikan seuraamiseen...

Illan kruunasi kaunis auringonlasku.

Eipä voi muuta todeta kun aivan huippu viikonloppu ja upeat viimeiset lomapäivät.
Toivottavasti näin mahtavasti alkanut kesä jatkuu yhtä hienona sään, seuran ja tapahtumien suhteen vaikka viralliset lomani olenkin nyt viettänyt.



Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!





4 kommenttia:

  1. Oi, miten hyvännäköisiä hamppareita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla vaikee pistää enää tuosta paremmaksi kun tekee seuraavan kerran hamppareita. Oli aivan törkeen hyvää!

      Poista
  2. Sulla sitten ainakin on kesäloma osunut juuri oikeaan aikaan mitä säähän tulee. :) Mä en ainakaan lomaile koko kesänä. ;) Ollaan sitten samiksia kun kärvistellään töissä keskikesän aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, säät kyllä suosi ja kiva niin. Nyt vähän jännittää kuinka piiitkältä tuleva kesä tuleekaan tuntumaan siellä töissä kärvistellessä ;-)

      Poista

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.