perjantai 24. toukokuuta 2013

Posket pullollaan Balilla

Ruokajuttuja en olekaan vähään aikaan täällä höpissyt jos shamppanjanbrunssia ei lasketa. Korjataan asia välittömästi ja lähdetään ruokamatkalle Balille. (Singaporesta tulossa myöhemmin oma ruokajuttunsa ehkä jopa parissa osassa) 

Aloitetaan päivän tärkeimmästä eli aamupalasta.
Meidän budjettihotellissa aamiainen kuului huoneen hintaan. Täytettiin aina aamulla sellainen tilauskaavake jossa valittiin neljästä vaihtoehdosta mitä haluttiin syödä. Sitten katsottiin mikä tilanne oli uima-altaan huvimajoissa. Jos niissä oli jo porukkaa niin tilattiin aamiainen oman huoneen terassille.


Aamianen tässä terassille katettuna: teetä, paahtoleipää, voita, hilloa, hedelmiä ja munakasta.


Kahvia maistettiin kerran ja kuten muisteltiinkin se ei ollut kummoista Balilla. Juotiin tästä syystä aamiaisen kanssa teetä. Toisella tai kolmannella aamiaisella mä kokeilin banaanipannaria ja sen jälkeen en muuta syönytkään aamuisin ;-)


Nasi goreng tai nasi jotain. Paistetun munan alla kasa paistettua riisiä, hassu möykky oikealla on kanaa, lastut vasemmalla rapusipsejä. Tämä on aika perussetti Balilla. Halpa ja täyttävä.

Edellisellä reissulla syötiin Nasi gorengia melkein joka päivä tai ilta. Tällä kertaa syötiin nasia ekana iltana ja siihen se sitten jäikin. Syynä ehkä se että annos on tosi täyttävä ja haluttiin maistella kaikkea muutakin.

Kanaa satay. Tuo minigrilli missä vartaat tuodaan pöytään on niin hellyyttävä. 

Vartaat oli myös mahdollista saada ilma grilliä, kuten tässä.

No mitä se muu ruoka sitten oli? Satay-vartaita tottakai piti saada pariinkin otteeseen. Tulin kyllä siihen lopputulokseen että parhaat satay-vartaat ovat Singaporessa East Coast Laguunissa, mutta niistä lisää aikanaan...


Kauniit kasvistäytteiset kevätkääryleet nauttiin Ubudin reissulla maisemaravintolassa.

Kevätkääryleiden jälkeen syötiin todella maukasta pizzaa. Ei mitään Balin perinneruokaa, mutta yllättävän hyvää!

Jo toisena päivänä Balilla huomattiin että kuumuus vei meiltä ruokahalut ja päätettiin syödä kevyet lounaat sekä yrittää pitäytyä iltaisin pelkässä pääruuassa. Näin jälkikäteen tuntuu hassulta kuinka täyteen tultiin molemmat esimerkiksi parista kevätkääryleestä ja jaetusta pikkupizzasta. Täällä sitä söisin yksin vastaavat annokset ja voisin vielä harkita jälkiruokaa...


Beef curry, yksi Poppies ravintolan alkuperäisannoksista. Ollut ravintolan listalla jo 1970 -luvulta. 

Seafood-varras tarjoiltiin myös minigilliltä Poppies ravintolassa.

Jos käy Balilla ja Kutalla niin pitää myös poiketa Poppiesiin ihan vaan tämän Pina coladan takia.
Se tarjoillaan tunnetusti aina tällaisista kaiverretuista kookospähkinöistä.

Eivätkä ne muutkaan drinkit hassumpia Poppiesilla ole.

Slurps, pina colada maistui makealle.

Poikettiin myös perinteisessä Poppies ravintolassa joka on ollut Balilla ja tarkemmin Kutalla jo jostain 1970-luvusta lähtien. Siellä tarjotaan muun muassa todella hyvää pina coladaa hienosti kaiverretusta kookospähkinästä. Eivätkä ruuatkaan ole hullumpia.
Poppiesilla muuten jaksettiin ottaa myös jälkkärit. Mä söin musta riisi puddinkia, josta ei ole kuvaa sillä se näytti ihan mämmiltä vaikka maistuikin satakertaa paremmalta! Mieheni taisteli loppun asti reilun siivun tuhtia suklaakakkua.


Poppiesin suklaakakku viimeistään täyttää ruokalijan vatsan, se oli tuhtia tavaraa.

Mansikkadaiquiri à la Havanna restaurant.

Lihavarras Havanna ravintolassa, liian iso yhdelle syötäväksi.

Pekoniin kääritty kana, toimii aina! Tässä Havanna ravintolan versio annoksesta.

Kuubalaista ja kaikkea muutakin ruokaa tarjosi Havanna ravintola johon eksyttiin useammankin kerran. Annokset olivat reilun kokoisia. Niin reilun, että varsinkin lihavartaasta riitti helposti kahdelle syötävää. Myös drinkit olivat Havannassa mainioita. Tuosta mansikkadaiquirista kyseinen ravintola tekee muuten myös 6-8 hengen versiota joka tarjoillaan huiman isosta lasista.

Tässä tulee kyllä kieltämättä vähän nälkä sekä ikävä noita Balin ruokia muistellessa. Ihme kyllä lomakiloja ei meille tullut oikeastaan lainkaan vaikka reissussa oltiin yhteensä melkein kolme viikkoa. Hyvä niin.

Tuntui muuten aika hassulta alkaa itse kokata kaiken tuon ulkona syömisen jälkeen. Toisaalta tänne Suomeen oli kivasti tullut kevät, jopa melkein kesä matkamme aikana joten grillikauden sai aloittaa välittömästi. Milläs muullakaan kuin perinteisellä grillimakkaralla herkuteltiin heti kotiin päästyämme ;-)


1 kommentti:

  1. Ruokajutut on toisinaan tosi kivoja, kun niistä voi saada vinkkejä omaankin ruokailuun.

    Itse aloittelin juuri kesäaiheistä blogia johon ajattelin höpötellä kaikkia kesään liittyviä juttuja. Käy kurkkaamassa jos kiinnostaa: http://kesainen.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.