tiistai 14. elokuuta 2012

Mökkihöperrystä



Anoppilan mökillä poikkeamme kerran kesässä. Siitä huomasinkin laskea, että tätä blogia on tullut pidettyä jo vuoden verran, sillä viime visiitistä muistan bloganneeni.

Huh, mihin se aika menee? Tarkka päivä ensimmäiselle (hieman kokeiluluontoiselle... postaukselleni oli 13. elokuuta. Se päivä oli eilen, eli vuosipäivänkin onnistuin unohtamaan ja ohittamaan sitä sen suuremmin täällä hehkuttelematta. Noh, hehkuttellaan sitten sitä sunnuntaista mökkivierailua ja "omaan maan antimia".

Appivanhemmat olivat jo kerenneet keräämään lähes kaikki marjapuskat tyhjiksi, joten niistä ei ole kuvamateriaalia kuten viimeksi. Kasvihuoneen tomaatitkin ovat vielä raakileita, mutta herneet olivat kypsiä ja oikein makeita. Viimevuotinen karviassato oli nyt jäänyt uupumaan, sillä jokin elukka tai tauti oli nujertanut karviaspensaan kokonaan. Samoin kurpitsat olivat kokeneet kovia ja niissä oli vasta pieniä alkuja tuloillaan, kun viime vuonna tähän aikaan satoa pystyi jo keräämään. Lieneekö kehnoilla keleilläkin osuutta asiaan...
Naapurista karanneissa vadelmapensaissa oli vielä muutamia marjoja jäljellä, mutta nokkoset hattasivat poimintaa (hyttysistä puhumattakaan!).

Kotiin vietäväksi ei siis ollutkaan montaa artikkelia, kun herneet syötiin paikan päällä, marjapuskat olivat lähes tyhjät, kurpitsasato myöhässä ja tomaatit raakileita. Viimeiset mustaherukat ja parit vadelmat sain riivittyä kasaan piirakan täytteeksi. Pari reilun kokoista kurkkua napattiin kasvihuoneesta ja ne naposteltiinkin jo iltapalana - ihan semmoisenaan!

Olen kyllä sen verran kaupunkilainen, että ihastelen ja ihmettelen kovasti maalla ollessa kaikkia maassa kasvavia juttuja, vaikka niistä montaa voisi itsekin kotona kasvatella (varsinkin jos olisi oma parveke...). Itse kasvatetuissa, kerätyissä ja sitten vielä kokatuissa ruuissa on vain jotain tosi aitoa - eikö?


Lisää tällaisia aurinkoisia päiviä kiitos, niin kypsyvät ne kurpitsat ja loput tomaatitkin siellä maalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.