maanantai 23. huhtikuuta 2012

Metsässä keskellä kaupunkia 1/2

Singapore tunnetaan pilvenpiirtäjistä ja isoista ostoskeskuksista. Matkamme toisena päivänä mieheni veli vei meidät pienelle patikkaretkelle MacRitchien tekojärvialueelle. Teimme reilun tunnin kävelylenkin luonnon keskellä. Näimme jos jonkinmoisia kielto- ja varoituskylttejä sekä kaunista luontoa ja erilaisia eläimiä. Luonnonpuistoalueella voi kokeilla melontaa erilaisilla kanooteilla, kävellä tai lenkkeillä erilaisia luontopolkuja tai vaikka kohottaa lihaskuntoaan "kiinalaisilla kuntoilulaitteilla".

Perusturistikin löytää MacRitchien Reservoir -alueelle, helpoiten kuitenkin taxilla. Hiki tulee ihan vaan pihalla lämpimässä ja kosteassa ilmastossa olemisesta ja todella hiki jos vetää luontopolun juosten. Paikalla on wc:t ja suihkutilat jos ei halua hikisenä palata ilmastoidulla taxilla takaisin hotellille. Yleisissä suihkutiloissa kannattaa silti muistaa pitää uikkarit yllä, näin ainakin havaitsin paikallisten toimivan.


MacRitchie tekojärvialueen opastetaulu kertoo missä ollaan.

Alueella voi harrastaa mm. erilaisilla kanooteilla melomista. Paikalla oli niin urheiluseurojen melojia kuin ensikertalaisiakin.

Suomestakin löytyvillä "kiinalaisilla kuntoilulaitteilla" voi reenata lihaskuntoa luontopolulla lenkkeilyn jälkeen.

Luonnollisesti kun Singaporessa ollaan lähes kaikki on kiellettyä... Ok luonnonpuistossa ei tarvitse radion pauhata.

Ehkä pysähdyttävin kieltotaulu. Jos ylität aidan sinut ammutaan vaikka antautuisit.

Myös erilaisia varoituksia oli joka puolella. Tämä matalalla olevasta oksasta varoittava teksti oli laudoitetulla kävelypolulla.

Osa tauluista oli informatiivisia.

Nähtiin kävelyreitin varrella yhdessä kohtaa kokonainen lauma apinoita. 

Apinat suojelivat pienintä lauman jäsentä.

Niin ja oli siellä polulla yksi isompikin poseeraava apina...



Otatteko lenkkarit ensi kerralla mukaan kaupunkilomalle?


2 kommenttia:

  1. Haha, vähänkö nauroin tuolle "Protected Place" -taululle. :D Onpas suloisia apinoita ja etenkin tuo vauva-apina <3 Pääsisipä itekin joskus tuollaiselle reissulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuo sama protected place -taulu toistui kaikissa valtion aidatuissa paikoissa joita oli yllättävän monella nurkalla. Ehkä se on tarpeeksi pelottava estämään turhan läpikulun. Nuo apinat olivat aikas vekkuleita ja pienimmät vauvat söpöjä rääpäleitä.

      Poista

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.