lauantai 7. huhtikuuta 2012

Jäätä ja tulta

Tasan vuosi sitten pidimme mieheni kanssa miniloman Islannissa, jään ja tulen maassa - siitä otsikko. Matkan saimme vanhemmiltani syntymäpäivälahjaksi, kun olimme molemmat täyttäneet pyöreitä... ei siitä sen enempää. Neljä yötä ja kolme päivää kului nopeasti. Vietimme loman tiiviisti Reykjavikissa lukuunottamatta kultaisen kolmion 8h retkeä ja 3h lilluttelua Blue Lagoonissa. Valaitakin meidän piti mennä katsomaan, mutta säät olivat niin vaihtelevat ettei pieni vuokra-alus voinut lähteä merille. Ehkä seuraavan kerran sitten... Varasimme netistä ennen lähtöämme sellaisen paketin johon kuuluivat tekemämme retket sekä lentokenttäkuljetukset. Homma toimi todella hyvin ja saimme vielä rahat takaisin siitä peruuntuneestakin retkestä. Eipä tässä muuta höpistävää vaan kuvat peliin:

Lennettiin Icelandairilla. Kerrankin lento lähti Helsingistä inhimilliseen aikaan klo 13 eikä klo 7. Kolmen tunnin aikaerosta johtuen oltiin perillä Islannissa klo 16!

Perillä kentällä oli vastassa tällainen muna.

Nam, kermaista kalakeittoa. Kalaa tuli syötyä joka päivä.

Reykjavikin keskustaa "komistaa" tuollainen betonista tehty kirkko.

Hallgrimskirkja alhaalta katsottuna.

Näkymä samaisen Hallgrimskirkjan tornista.

Kultaisen kolmion -matkalla poikettiin välillä muillaikin kuin pääkohteilla. Tämä oli yksi välietappi.

Kultaisen kolmion retken nro1 kohde: geysirit, eli kuumat lähteet. Pulpahtavaa Strokkurin lähdettä oli tosi vaikea kuvata, kun pulpahdusta ei voinut oikein ennakoida, vieressä 20 muuta kameransa kanssa kyttäämässä ja pieni tihkusade vielä päällä.

Gullfossin vesiputous oli kultaisen kolmio -retken kohde nro2. 

Gullfossin eli Kultaisen putouksen vesimassat olivat mahtavat ja ääni paikan päällä sen mukainen.

Retkellä poikelliin myös heppojen luona.

Kultaisen kolmio retken kohde nro3 Thingvellin kansallispuisto ja Euraasian sekä Pohjois-Amerikan mannerlaattojen välinen hautavajoama.

Blue Lagoon ja 35 asteinen vesi.

Mutanaamiot, saunat, tuo 35 asteinen vesi ja hyytävä tuuli olivat mieleenpainuva kokemus.

Kaiken kaikkiaan Islanti (tai tarkemmin Reykjavik) tuollaisena minimatkana oli mukava. Tekemistä ja nähtävää oli riittämiin ja paikallisten aksentti englantia puhuttaessa todella omaperäinen. Mielelläni lähtisin Blue lagooniin lilluttelemaan uudestaan ja suosittelen kaikille Jenkkilään matkaaville harkitsemaan stop overin tekemistä Islantiin jos sinne ei tee mieli pidemmäksi ajaksi.

Innostaako teitä Islanti?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.