sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

My weekend, best in a long time









Viikonloppuni kului mennessä ja meinatessa eikä blogia päivittäessä (anteeksi vaan pieni 3pv hiljaisuus...). Perjantaina ostin kukkia. Ne piristävät aina ja niitä on mukava hankkia sellaisiksi hetkiksi kun tietää pääsevänsä myös nauttimaan niistä.
Sitten tulee pieni paljastus: olen todella utelias kokeilemaan kaikkia uusia tuotteita, varsinkin syötäviä ja juotavia. Tottakai minun piti ostaa pariakin uutta (Noh, uutta vanhaa sillä Palmaahan sai joskus lapsuusaikoina) limpparia, kun näin ne kaupanhyllyllä. Kovin olivat makeita nuo Angry birds -limut, jos minulta kysytään...
Perjantai-ilta kuluikin mukavasti Luolanainen esityksessä ja sitä seuranneessa ruokailussa Rossossa. Alkupaloista piti ottaa kuva todella nopeasti, sillä ne hävisivät todella äkkiä neljän nälkäisen naisen kitusiin. Pääruuista ehdittiinkin sitten nauttia kaikessa rauhassa kun pahin nälkä oli ohitse. Kanaa ja vuohenjuustoa maistui minulle viimeistä kastikepisaraa myöten.
Lauantaina mies vei minut leikkimään pelaamaan biljardia ja sitten vielä romanttiselle illalliselle. Jaoimme kattilallisen simpukoita ja pullollisen shampanjaa. Älkää nyt luulko väärin että viikonloppuni ovat aina tällaisia ulkona syömisiä ja juomisia - ne eivät todellakaan ole!

Perjantain porukka on pitänyt saada kokoontumaan jo pitkään ja vihdoin kaikilta löytyi kalentereista yhteinen vapaailta. Lauantain hemmottelu oli puolestaan presynttärini sillä oikean päivän olen töissä ja miehelläkin on menoja niin ettemme paljoa toisiamme näe. Tuleva viikko tulee olemaan työntäyteinen joten tällaiselle akkujen lataamiselle oli tilausta.

Millaisissa merkeissä teidän viikonloppunne meni?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.