perjantai 30. maaliskuuta 2012

Hei hei mitä kuuluu?



Vapaapäiväni ovat yleensä yhtä työleiriä: siivousta, pyykinpesua, kaupassa käyntiä, ruuanlaittoa liian nälkäisenä, jne...

Tämä päivä ei ollut periaatteessa poikkeus, mutta...
Ensinnäkin nukuin pitkään. Skippasin aamujumpan sillä tiedossa oli hikoilua imuroinnin merkeissä... Siivottuani leikin hetken kahvakuulan kanssa ennen kuin kiirehdin suihkun kautta ripsihuoltoon. Kolmen vartin pötköttelyn jälkeen ripset olivat taas mallillaan. Kellon ollessa siinä jo kaksitoista ja nälän kouraustessa vatsaa suuntasin ulos lounaalle. Ihan vaan tuoreiden synttäreiden ja viikon ainoan vapaapäivän vuoksi hemmottelin itseäni Ravintola C:n lounasmenulla sekä lasillisella lounas-shampanjaa...

Sain muistoksi ja kokoelmani täytteeksi nauttimani shamppanjan korkin.

Lounaalta palasin kaupan kautta kotiin kokkaamaan. Kerrankin oli kiva oikein ajan kanssa ja nälättä pilkkoa ja keitellä seuraavien työpäivien lounasta. Nyt alkavat vapaapäivän työt olla pulkassa ja voin vihdoin virallisesti vaihtaa vapaalle ja alkaa keskittymään illan Apulannan keikkaan!

Että sellaista kuului tähän päivääni. Entäs teidän päivänne? Joko ollaan perjantaifiiliksissä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.