sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Makumatkalla

Eilen vietimme työporukalla toista osaa neljän tähden illallisista. Ensimmäisestä osasta kerroinkin aikanaan jo täällä. Siihen marraskuiseen iltaan kuului kommelluksia kuten auton renkaan tyhjentyminen...

Nyt säästyttiin moisilta ikävyyksiltä ja ilta oli mitä mainioin. Ainoa "raskas" asia oli emäntänä olo, eli sain hoitaa ruuanlaiton ja vastata illan ohjelmasta. Näistähän minä tykkään, joten helpolla pääsin ;-)

Valitsin menun teemaksi kreikkalaisen keittiön. (sillä pienellä poikkeuksella että foccaccia-leipähän on italialaista alkuperää...) Juomatarjoiluissa puolestaan mentiin luomuviineillä.

Tähän aikaan menu oli jo nautittu ja vieraat lähtivät kotejaan kohti.
Nostan hattua kaikille ravintoloiden menuja liitutauluille kirjoittaville,
se ei muuten ole mitään helppoa hommaa!

Aperitiivi (espanjalainen Bares Baltan cava) tarjoiltiin "kirjasto/pelihuoneessamme".

Ohjelmanumerona oli korona pelin mestaruuden ratkaiseminen sekä huojuvan tornin rakentaminen. Vanhoja klassikkopelejä tuntui kyllä vuosien pelitauon jälkeen todella hauskalta pelata. Välillä piti keskittyä strategian hiomiseen ja silloin naama saattoi mennä vakavaksi. Muuten kyllä suupielet osoitivat ylöspäin.

Koronan pelaaminen on näin vakavaa puuhaa ;-)

Alkupalana tarjoilin fetasalaattia.

Tässä koko kattaus, joskin tatziki piilottelee vielä jääkaapissa ja moussaka folion alla.

Emäntää lahjottiin muuten todella kauniilla kukkakimpulla, kiitos!

Näissä meidän leikkimielisissä illalliskutsuissa ei pisteitä jaeta kuten alkuperäisessä tv-ohjelmassa. Pääasiana on yhdessä olo vapaa-ajalla hyvän ruuan, juoman ja seurustelun merkeissä. Tämä päivä onkin mennyt hyvällä tuulella eilistä ajatellen. Toivottavasti seuraavat illaliset saadaan pian järjestymään, että pääsemme jälleen mukavalle makumatkalle.


Millaisissa merkeissä teidän viikonloppunne on mennyt? Oletteko olleet reippaasti urheilemassa vai keskittyneet rentoutumiseen kuten minä?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.