Nordqvistin Toffee tee ja Moninin makusiirapit, niistä on iltapäivien tee/kahvihetkien makeuttajiksi. |
Tämän kevään Hulluilta päiviltä haaviini jäi Moninin makusiirapit sekä Nordqvistin Toffee tee.
Olen etsinyt jo pitkään enemmän ja vähemmän antaumuksella karamellin makuista teetä ja tämä sattumalta käsiini osunut toffee tee ajaa asian.
Se on mustaa teetä toffeen aromilla maustettuna. Tuoksu on huumaavan toffeinen ja makea, mutta maku kuitenkin hillitty joten hunajaa tai sokeria voi lisätä oikean makeuden tuomiseksi teehen.
Moninin makusiirapit ovat vanhoja tuttuja. Reilun kokoinen pullo vaniljasiirappia veteleekin jo viimeisiään, niinpä tämä pikkupullojen setti tuli hankittua juuri oikealla hetkellä. Näitä makusiirappeja puolestaan nautin sellaisina rauhallisina herkutteluhetkinä vahvaan kahviin sekoitettuina, niin että päälle vielä lisään reilusti kuumaa maitoa... Eli siis iltapäivän latteni maustan ja makeutan juurikin näillä siirapeilla.
Millaisia "makeita" löytöjä te teitte Hulluilta päiviltä vai pysyittekö kaukana moisista hullutuksista?
Pysyin kaukana hullutuksista. Katselin kyllä, että olisin tilannut netin kautta jotain, itse kauppaan minua ei saisi edes kirveellä uhaten. :D
VastaaPoistaTosi kauniita nuo makusiirappipullot.
Tosi pikaiset piipahdukset tein tarkalla sotasuunnitelmalla jotta pääsisin pois sieltä töninnästä mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti ;-)
VastaaPoistaMä oon joskus katsonut verkkokauppa.comissa noita pieniä pulloja, kun siellä on niitä jonkin verran. Itse tilasin joskus Mokkamestareilta isoja makusiirappipulloja, kun ne oli tarjouksessa. Tosin tommoset pienet pullot olis paljon kätevämpiä.
VastaaPoistaIso pullo voi olla hyvä vaikka juhliin, mutta kotikäytössä nämä pienet toimii ehkä paremmin.
VastaaPoistaJoin matkalla Singaporessa vissyyn sekoitettua passionhedelmäsiirappia ja se oli hyvää! Taidan metsästää tuon maun vielä jostain kaupasta itselleni.