sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Vapaapäivien viemää

Kahdeksan työpäivän putken jälkeen koitti torstaina vihdoin neljän päivän vapaat, eli pitkä viikonloppu. Heti ensialkuun päätin hemmotella itseäni kampaamossa käymällä. Lyhyemmästä uudesta lookista kuvaa alempana.

Perjantaina luvassa oli yhteinen viikottainen lenkki miehen kanssa. En todellakaan ole mikään talvilenkkelijä, mutta nyt olen jo kolmena viikkona käynyt reilun tunnin hölköttelyllä ja hyvältä on maistunut. Saa nähdä tuleeko tästä pidempiaikainenkin tapa.
Perjantai-ilta huipentui John McClanen rämistelyyn valkokankaalla. Ei ollut leffasarjan parasta antia tuo Good day to Die Hard, mutta ihan viihdyttävä pläjäys silti.

Lauantaina reippailtiin heti aamupäivästä parin tunnin verran Pyhäjärven jäällä. Ilmeisesti kaikki muut ulkoilijat suuntasivat (ainakin sunnuntain Aamulehden mukaan) Näsijärvelle kun saimme aika rauhassa kävellä ristiin rastiin jäällä ja piipahdella pikkusaariin. Syötiin evääksi valmistetut täytetyt voileivät ja juotiin termarikahvit juurikin yhden pikkusen saaren kalliolla auringossa paistatellen.

Viimeinen vapaapäivä meneekin jo arkisempiin asioihin palatessa, eli kotia siivotessa ja ruokaa laittaessa. Uusimman Livboxin kävin muuten perjantaina noutamassa postista. Tällä kertaa boxi oli jo vähän parempi, jopa niin että ansaitsee oman postauksensa. Siitä pian siis lisää. Nyt treffit imurin kanssa kutsuvat.


Mukavia aurinkoisia pakkaspäiviä kaikille, käykää tekin jäällä ulkoilemassa!



Uusi, lyhyempi kampaus jolla on hyvä mennä kesää kohti.

Matkalla Pyhäjärven jäälle ihasteltiin ensin maisemia Pyynikiltä käsin. Pukeutuminen oli riittävä -10 asteen keliin ;-)

Ensituntuma jäälle.

Maaliskuun boxin sisältö. Tarkempi analyysi itse tuotteista tulossa lähipäivinä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.