sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Tule jo, kevät

Joo, aurinko paistaa ja silleen... kivaa. Mutta tuota luntakin on vielä vaikka kuinka.
Kai se kevät sieltä kuitenkin tulee?

Kalenterin mukaan kevätpäiväntasaus koittaa jo tulevana keskiviikkona. Tänä aamuna lämpömittari näytti kuitenkin -17 astetta! Hui!
En oikein jaksa uskoa että parin päivän päästä vielä uskaltaa uusilla kevätkengillään lähteä liikenteeseen.
Taitavat nämä siis hetken verran vielä odotella vaatehuoneessa... kavereistaan släpäreistä puhumattakaan ;-)



Olin pitkään näppäriä kangastossuja vailla, en enää.

Miehelleni löysin tällaiset tuliaistossut Ochtum Parkin Hilfigerin liikkeestä.



Bremenistä tosiaan palasin reppu pullollaan tuliaisia itselleni ja vähän myös miehellekin. Pisimmät pähkäilyt tein Ochtum Parkin Hilfigerin liikkeessä. Nahkaiset miesten tennarit Ovh:ltaan 129€ olivat kovassa alennuksessa, mutta arvoin pitkään mahtuisivatko kengät mieheni jalkaan vaiko eivät. Otin riskin ja ostin kengät.
Kotona oli jännät hetket kun kenkiä sitten soviteltiin. Ja sopivathan ne, tai oikeastaan ne istuivat niin hyvin että olivat kuin toinen iho.

Nyt vain odotellaan lumien sulamista että päästään kaduille tallustelemaan näillä tuliaistossukoilla.
Tulisi jo se kevät!



2 kommenttia:

  1. Nuo nahkaiset tennarit on kivat. Oma vaativa miehenikin voisi harkita tuon tyylisiä. :)

    VastaaPoista
  2. Joo on tuolla munkin miehellä aika tarkka maku kenkien ja vaatteiden suhteen. Mutta ajattelin kengät ostaessani osuvani kyllä oikeaan ainakin tyylin suhteen. Siitä koosta stressasin eniten ;-)

    VastaaPoista

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.