keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Hiljaiseloa...

Melkein viikko tässä on vierähtänyt enkä ole ehtinyt/jaksanut keskittyä mihinkään asiaan niin perusteellisesti että siitä viitsisi täällä kertoa. Lisäksi köhäni jatkuu edelleen, yksi syy saamattomuuteni takana on siis sairastelu. Siihen on aina hyvä vedota. Jotain olen kuitenkin tehnyt. Nimittäin kokkaillut moussakaa, kasvislasagnea ja porkkanalättyjä. Syyslenssun pitkittymistä ei voi ainakaan pistää yksipuolisen ruokavalion piikkiin. Köhinästä sisuuntuneena menin ja ostin myös uuden ja todella lämpöisen talvitakin. Hah, nyt melkein jo toivon niitä pakkasia, jotta pääsen kääriytymään uuteen pehmoiseen ystävääni.

Moussakan valmistus alkoi munakoisojen itkettämisellä. Muut työvaiheet, lopputuloksesta puhumattakaan eivät olleen kovin nättejä. Hyvää ruuasta kyllä tuli. Ja mielikin oli vähän aikaa myös parempi - kunnes alkoi yskittää...

Glorian ruoka ja viini -lehden reseptillä valmistimme porkkanalättyjä. Hyvää tuli. Kerrankin lehden resepti oli sen verran yksinkertainen että tällainen peruskokkaajakin uskalsi kokeilla.

Uuden takin huppukin on vuorattu ja karvareunuksella höysetetty. Kotona takkia sovitellessa ja kuvatessa tuli ihan hiki. Selkeästi käyttö on tarkoitettu talviolosuhteisiin. Kuva mustavalkoisena sillä poskia rupesi punottamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.