sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Vilukissasta lumikuningattareksi

Unihiekkoja aamulla silmistä hieroessani vilkaisin lämpömittariin... -10 astetta!!! Jippii kiljahdusten kera kipitin vaatekaapille pönkimään huhtikuussa Islannista ostamiani tumppuja ja pipoa. Nyt niille vihdoin on käyttöä. Samoin syksyllä hankkimalleni Espritin tuhdille talvitakille. Olen VILUKISSA oikein isoin kirjaimin kirjoitettuna, mutta silti aidosti riemuitsin näistä "lämpö"asteista.

Valkoinen pipo on angoravillaa ja tummanharmaat tumput ovat lampaanvillaa.  

En ole vielä ihan vakuuttunut tumppujen "lapsilukosta" eli tuosta tumppuja yhdistävästä nyöristä. Sinänsä hyvä idea, että tumput pysyvät tallella. Käytännössä tumppujen roikottaminen hioista kauppareissulla ei tuntunut luonnolliselta. Taidan leikata nyörin pois.

Kaikki lämpöiset vaatteet päällä uskallan lähteä ulkoilemaan pakkaskeliin.
Heippa!


Uusi rikottu polkkatukkani ei ihan näy kuvassa, mutta mitta jäi vielä sellaiseksi pipon alta pilkisteleväksi. Keväämmällä leikkaan sitten lisää...

perjantai 6. tammikuuta 2012

Pelkkää juhlaa

Kyllä tämä rouvana olo ollut mukavaa. Pelkkää juhlaa. Tai mahtui tälle viikolle pari työpäivääkin, mutta nekin menivät nopeasti työkavereille tuoreiden kuulumisten päivittämisellä.

Eilen illalla istuttiin pöydän ääreen rouvien kesken ja naposteltiin, jutusteltiin ja...

... nautittiin pari pulloa kuohuvaa.

Tänään on tätä rouvaa vähän väsyttänyt, mutta niin mieli on ollut pirteä sillä eilinen ilta kului mukavassa seurassa mukavia rupatellessa. Kai se arki koittaa sitten ensi viikolla?

maanantai 2. tammikuuta 2012

Uudet kujeet, vanhat vitsit

Edellisen postauksen loppuhuipennus hieman vaatii avaamista.

Kaikki alkoi 4kk sitten Santorinin matkalla. Siellä lyötiin viisaat päämme yhteen ja sovittiin että uutenavuotena on The big day.

Kotiin päästyämme kävimme varaamassa maistraatin. Päiväksi tulikin uudenvuodenaaton aatto.
Tärkeintä oli, että saatiin miehen veli ulkomailta paikalle. Sitten ryhdyttiin hankkimaan juhlavaatteita.

Seuraava haaste oli löytää mieluisat sormukset. Titaanisia sai yllättävän harvasta (lue: ei oikein mistään) liikkeestä, kunnes poikkesimme Suokkoon joka tuo kyseisiä sormuksia maahan Saksasta. Sitten natsasi.

Muita tarpeellisia asioita, kuten kengät, hankittiin kun muistettiin. Kakun koriste ostettiin viimeisenä iltana... 

Kukat muistin käydä tilaamassa kolme päivää aiemmin...

Kimppu oli yksinkertainen, juuri sellainen kun halusin.

"Vastaanotolla" eli kotonamme tarjosimme kahta juustokakkua. Emme polkaisseet vaan puhalsimme kynttilät.

Iltapalana oli vielä juustoja ja erilaisia hilloja/hyytelöitä.

Häämatkana tulee olemaan se ensi kesän Ranskan reissu, jolla mies haluaa päästä seuraamaan Tour de Francea...

Minihäälomaa vietämme tässä pari päivää ja totuttelemme avioarkeen. Minulla se tarkoittaa uuden allekirjoituksen harjoittelua sekä kaikenlaisten dokumenttien uusimista. Uusi kampauskin on suunnitelmissa ja siitä kerron pian lisää.

lauantai 31. joulukuuta 2011

Varaslähtö

Perheen kesken aloitimme eilen uuden vuoden juhlinnan jo vähän varkain...

Ruokailimme rouheassa Roast ravintolassa. Tässä Roastin menu.

Chipotlella maustetut etanat, olivat tosi hyvät!

Myös aurajuustolla maustetuista etanoista pidettiin.

Karitsaa kahdella tavalla, pitkään kypsytettynä ja mediumiksi paistettuna. NAM!!!

Siikaa oli tarjolla päivän kalana.

Varrastajan härässä oli potkua.

Roastista siirryimme kotiin "jatkoille" joilla juomatarjoiluun kuului muun muassa konjakkia.

Juhlajuomana oli myös shampanjaa.

Shampanjaa tosiaan oli useampikin pullo varattuna janoisille juhlijoille.

Suklaalla suut makeaksi. No oli meillä myös kakkuakin tarjolla...

Syy miksi juhlitiin perheen kesken selittyy ehkä tästä kuvasta?



Hyvää uutta vuotta kaikille. 
Me juhlimme tänään vuoden viimeistä päivää ensimmäistä kertaa avioparina.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Kiltit tytöt pääsee taivaaseen, ja tuhmat minne vaan...

Taisin olla aikas kiltti tänä vuonna. Sain kivoja lahjoja. Muutenkin olisin mielelläni juhlinut joulua pidempään (valmiiseen ruokapöytään on kiva mennä...), mutta karu paluu arkeen koitti jo tapaninpäivänä kun piti mennä töihin. Nyt tosin edessä on enää yksi ja samalla vuoden viimeinen työpäivä ennen 6 päivän vapaita. Uuden vuoden juhlinnan ajattelin aloittaa heti huomenna... raketeista viis, mutta kylmää kuohujuomaa pitää saada.
Tässä vielä jouluhempeilyä ja lahjakatselmus kuvien muodossa.





Oli muuten hyviä konvehteja, kaikki 600g...

PAINAVA paketti, sisälsi...

...tällaisen söpön mötikän, jonka heti laitoin ikkunalaudalle esille.



Rakas avomies oli netistä tilannut minulle nahkaisen korttilompakon metallisella, kaiverretulla setelinpidikkeellä (mies oli löytänyt juuri sellaisen jota olin itse etsinyt sitä löytämättä), silti ehkä tämä muodikas lompakko tulee päivittäiseen käyttöön?

Lisää netistä tilattuja lahjoja. Mies oli salaa tilannut ottamastani kuvasta minulle hiirimaton. Joo. olen niin vanhanaikainen että tykkään käyttää hiirtä. Se on sentään langaton...

Oikein maistuva yhteislahja!!!

torstai 22. joulukuuta 2011

Jouluun rauhoittuminen


Pähkinöistä kastanjoihin. Piipahdettiin viimein joulutorille ja ostin pikkuisen pussin kastanjoita. Niitä on pitänyt maistaa jo monta kertaa, mutta asia on jotenkin aina unohtunut. Torivisiitin lisäksi hankittiin viimeiset paketit (ok, pari juttua pitää vielä huomenna noutaa... mutta voiton puolella tässä jo ollaan). Nyt voin tämän illan paketointishown jälkeen alkaa nauttia joulun olleellisemmista asioista eli hyvästä seurasta, ruuasta ja juomasta. Niin noh, on vielä yksi aamuvuoro töissäkin lusittavana... mutta sen nyt tekee vaikka päällään seisten kun tietää mitä kivaa on tulossa?









Hyvää ja rauhallista joulua kaikille! Palaan asiaan lahjaraportin kera sitten pyhien jälkeen.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Ihan pähkinöinä

Olen varmaan oravalle sukua sillä pähkinät ovat suurta herkkuani. Tällä viikolla olen aloittanut aamuni parhaudella, eli parilla reilulla nökäreellä kreikkalaista jogurttia jonka päälle lorotan hunajaa ja sitten ripottelen reilun kourallisen pähkinärouhetta. Aamuni ovat alkaneet sen verran aikaisin (klo 4.50) joten kuvamateriaalin tuottamisen ajattelu ei ole ollut päällimmäisenä mielessä noina kellon lyöminä. Tässä kuva siitä mistä kaikki alkoi, pähkinöiden paahtamisesta viime sunnuntaina.

Kuumaa kamaa suoraan pannulta. Aloita paahtaminen laittamalla pähkinät kylmälle pannulle, levy päälle ja asiaan. Sekoittele pähkinöitä välillä keskilämmöllä paahdellessasi. Nenä kertoo kun on valmista - ei siis saa lähteä muihin touhuihin sillä nutsit palavat yllättävän nopeasti.


Asiasta monoihin tai ainakin melkein. Toinen asia mistä olen iloinnut tänään oli eilisen alennuslöydöt Fizzistä. Iski valinnan vaikeus ja -50% aleinto - ostin sitten kahdet kengät. Sarja "tämä ei ole muotiblogi" jatkukoon. Tässä uudet Tamariksen Peep toe avokkaat sekä puolinilkkurit.

Taustalla vasemmalla Tallinnasta löytämäni (myöskin Tamariksen - kyllä näitä nyt on tullut vastaan?) ruskeat puolinilkkurit sekä oikealla pikkujouluasuuni liittämäni vanhat aikoinaan Luxembourgista ostamani "Rokkikorkkarini".


Ei, tässä ei ole vinkkiä piilojuopoille mihin jemmata vissy - vaan millä pitää saapikkaiden varret kuosissa. Pullo varressa estää varren niiamasta ja taittumasta rypylle. Tähänhän on kaikkia virallisiakin pidikkeitä ja tukia, mutta pieni limupullo tai pantiton juotava 0,5l jogurttipullo ajaa saman asian. 

Millaisia kenkien hoitovinkkejä teiltä löytyy?