sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Heikkona herkkuihin

Kyllä joulupukki tietää mistä lapset tykkää. Oikeaan osoitteeseen tuli jouluna lahjakortti Ravinteli Berthaan. Pukki tiesi tasan tarkkaan että olen heikkona herkkuihin. Koska kyseinen ravintola on kovin suosittu varasimme pöydän hyvissä ajoin. Harvoin tulee mentyä illallistamaan jo klo 17, mutta oikeastaan tuo aika sopi hyvin. Päivä kääntyi illaksi ruokailumme aikana.

Toisaalta ulkona olisi voinut tapahtua ihan mitä tahansa, minun huomioini oli kohdistettu kokonaan seuralaiseeni sekä eteeni tuotuihin mahtaviin annoksiin. Kuvat ehkä kertovat jotain iltamme kulusta. Vai olisiko sittenkin pitänyt ottaa vain jälkeen-kuvat tyhjiksi syödyistä lautasista?

Minun alkuruokani: 5j (viisivuotiasta jamonia eli espanjalaista kinkkua), herneitä sekä papuja.

Mieheni alkuruoka: sipulia, paprikaa sekä vasikkaa.

Mieheni pääruoka: palsternakkaa, kermaa ja madetta.

Minun pääruokani: etanaa, possua ja linssejä.

Minun jälkiruokani: suklaata, amarulaa sekä vadelmaa.

Mieheni jälkiruoka: appelsiinia, sitruunaa sekä kermaa.

Aterian hyvän ruuan kruunasi vielä parempi juoma. Nautimme molemmat juomapaketin eli kullekin annokselle tarkkaan valitut viinit. Pakettiin kuului alkumaljana aitoa shamppanjaa! Sain vielä muistoksi ja kokoelmaani kartuttamaan sen korkin metalliosan. Hih.

Sanat eivät riitä kuvailemaan kuinka hyvää ruoka Berthassa oli, mutta sen verran voin kertoa että eilinen ateria pääsi top-5 parhaiden ruokailuiden listalle.

Tänään sitten palattiin takaisin kotikeittiöön ja syötiin laskiaisen kunniaksi hernekeittoa ja jälkkäriksi itseleivottua pullaa... Top-5 listaan ei tullut uutta merkintää tänään, vaikka hyvää olikin ;-)

Millaisia laskiaisherkkuja te olette viikonlopun aikana syöneet?


perjantai 17. helmikuuta 2012

Vehreää viikonloppua!



Pirteää ja oikein kaunista viikonloppua kaikille!
Taivaalta sataa lunta, jälleen. Ei anneta sen masentaa. Ostakaa itsellenne kimppu tulppaaneita. Kauniit kukat piristävät mieltä kummasti. Kyllä se kevät sieltä vielä saapuu...



torstai 16. helmikuuta 2012

Kantis

Lompakkoni irtisanoutui kaikista mukanani kantamista kanta-asiakaskorteista menemallä rikki. Tuossa rakkaassa Tukholmasta ostetussa ja olkalaukkuuni mätsäävässä Björn Borgin lompakossa en edes pitänyt mukanani arkikäytössä kuin murto-osaa kaikista omistamistani kantiskorteista. Ehkä lompakkoni protesti on silti aiheellinen.

Hyötyykö kanta-asiakkuuksista oikeasti? Hämääntyykö sitä vain ostamaan näennäisesti alennettuja tuotteita oikeasti edullisten sijaan? Ja tuleeko ostaneeksi kalliimmalla jotakin, kun sokaistuu huikeista alennusprosenteista?
Näpäytyksenä lompakolleni menin ja ostin Stockmannin kantisalennuksella Globalin kaulaliinan. Liukuvärjätty ohut liina on 50% silkkiä ja 50% villaa = todella lämmin läpikuultavuudestaan huolimatta.

Valitsin raikkaan turkoosin sijaan tämän pliisun beigen. Tiedän,  vaatekaappini värimaailma on yksitoikkoinen.

Harmi ettei lompakkoni kestänyt kanta-asiakkuuden paineita,
mutta kaulani pysyy lämpinä tämän huivin ansiosta.


Montako kanta-asiakaskorttia teiltä löytyy ja oletteko niistä oikeasti hyötyneet?


keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Hellan armoilla

Alkuruokana oli hummerikeittoa pastiskreemillä, NAM!

Aina ei jaksa kokata. Silloin syödään ulkona.
Ystävänpäivän kunniaksi olimme mieheni kanssa päättäneet hemmotella toisiamme ja mennä syömään yhteen hyvinkin ammattitaitoiseen ravintolaan -  Arto Rastaan luotsaamaan Hellaan ja Huoneeseen. Fine dining ravintolassa ruokailu aina vähän pelottaa minua etukäteen. Olen kova syömään enkä halua jäädä nälkäiseksi. Suursyöpön ruokkiminen ja fine dining eivät siis ole yleensä hyvä yhtälö, sillä niin sanotut "paremmat" ravintolat kun ovat kuuluisia niistä kauniista pienistä piperryksistään...

Hella ja Huone kuitenkin täytti minut: söin silmilläni ja suullani jokaisen eteeni tuodun murusen ja pisaran. Nauttimamme kolmen ruokalajin menun lisäksi keittiöstä saapui pöytäämme jopa kaksi tervehdystä. Ensimmäisellä bloody mary -tyyppisellä lohicevichellä heräteltiin ruokahalua ja toisella raikkaalla Corona-granitéella maustetulla maissikeitolla sitten huuhdottiin suu ennen jälkiruokaa.

Pääruokana oli peuran niskaa, rakuunahyytelöä ja rosmariinikastiketta - jos muistan kaiken oikein...

Pahoittelen että kuvani ovat laatua -pokkariräpsy, mutta tällä kertaa olin nauttimassa hyvästä seurasta sekä itse ruuasta enkä sen kuvaamisesta :-)

Jos kuitenkin jonkun kiinnostus kyseisiä annoksia kohtaan heräsi niin vinkkinä (ihan sponsoroimattomana sellaisena) että Hellassa ja Huoneessa on tammi-helmikuun kestävä kamppanja meneillään jossa tiistaista torstaihin niin sanotusti kaksi syö ja yksi maksaa. Ravintola on myös mukana taidetta ja kulinarismia yhdistelevässä Food is Art -kamppanjassa jonka kolmen ruokalajin erikoismenu on edullinen hinnaltaan.

Millaisia fine dining -kokemuksia teillä on?



tiistai 14. helmikuuta 2012

Melkein karkkipäivä

Aiemmin kuuluttelin vanilja-karamelliteen perään. Äitini otti asian hoitaakseen ja tilasi netistä minulle pari pakettia melkein samaa teetä.

Uutena juttuna tähän versioon vanilja-karamellista, on lisätty tryffelin makua?

Lisäksi pyramidipussit ovat materiaaliltaan "kankaisia" eivätkä perinteisiä "paperisia". 

Maussa on pieni vivahde-ero, se tryffeli. Hyvää tuo tee on joka tapauksessa, ja vie pahimman makeannälän mennessään. Kuten tähän päivään sopii, parasta se on ystävän kanssa nautittuna - luonnollisesti.


Millä te parannatte karkkihampaan kolotusta? Riittävätkö korvikkeet vai meneekö pussillinen irtokarkkeja pahimpaan himoon ihan huomaamatta?


Poks! sanoi Block

Ei hätää! Itse valaisin on ehjä (Kai?), vain polttimo otti ja paukahti rikki.

Kuka kaipaa kauhuelokuvia kun säikähtää jo sitä että ensin kuuluu epämääräistä rätinää ja sitten huoneen ainoa valaisin sammuu äänekkään poksahduksen kera. Näin meillä lauantai-iltana. Joululahjaksi saamani valaisin siis pimeni jo reilun kuukauden käytön jälkeen. Ei ole yksikään lamppu aiemmin palanut näin nopeasti loppuun.

Lampussa on oikeasti reikä, niin rikki se meni.


Ei kai auta muu kuin lähteä ostamaa uutta lamppua jotta ei tarvitse iltaisin istua pimeässä olohuoneessa...


maanantai 13. helmikuuta 2012

Myslimaanantai


En ole perusmyslin suurin ystävä. Myslipatukoista pidän sitäkin enemmän. Koska kaapista löytyi yhtä sun toista tarviketta ( joulupakettimme sisälsivät yllättävän paljon erilaisia pähkinä- yms. sekoituksia...) jotka löytyivät myös Nigellan aamiaispatukoiden reseptistä, päätin antaa kotitekoiselle myslille mahdollisuuden. Olihan kyseessä kuitenkin mysli - patukan muodossa.

16-24 palaa/patukkaa mysliherkkua

  • 1 prk kondensoitua maitoa
  • 250 g kaurahiutaleita, ei pika (n. 8 1/3 dl)
  • 180 g siemensekoitusta (Pirkan pussissa taisi olla auringonkukkaa, kurpitsaa ja pinjaa)
  • 100 g kuivattuaja marjoja tai hedelmiä  (käytin karpaloa, ananasta sekä papaijaa sillä ne löytyivät jonkin sekoituspussin jäminä)
  • 100-150 g pähkinöitä (manteleita ja hasselpähkinää)

(Kondensoitua maitoa piti erikseen hankkian tätä varten, muut aineet sovelsin siis kaapin uumenista. Nigella käytti myös kookoshiutaleita, mutta koska tiesin mieheni inhoavan kookosta jätin sen pois. Tehköön kukin omien mieltymystensä mukaan...)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Jos haluat tasaisemman lopputuloksen, pilkot hieman pähkinöitä ja hedelmiä. Lämmitä isossa kattilassa maito ja sekoita kuivat aineet joukkoon. Sitten levität seoksen tasaisesti hyvin voidellulle vuualle tai reunalliselle pellille ja paistat noin tunnin 125 asteisessa uunissa. Kun nenäsi haistaa huumaavan, paahteisen pähkinän tuoksua, tiedät että alkaa olla valmista. Jäähdyttä kakkunen noin 20min ennen kuin leikkaat sen sopiviksi paloiksi tai patukoiksi.

Reseptissä pääse helpolla jos jättää hedelmät ja pähkinät pilkkomatta. Minusta pilkkomisessa on tekemisen tuntua joten jouduin hieman näkemään vaivaa.

250 g kaurahiutaleita, eli reilu 8 dl tuntui isolta määrältä. Ja olihan se sillä patukoita tuli lopulta aikas iso satsi. Tässä kaikki kuivat aineet sekoitettuna.

Tältä se kondensoitu maito näytää. Eka kerta kun kyseistä tuotetta käytin, joten pitihän siitä ottaa kuva.

Patukkaseokset paistumassa. Jaoin annoksen yhteen lasagnevuokaan ja kahteen pienempään foliovuokaan sillä en halunnut patukoistani liian paksuja.

Valmista tuli. Pidin seosta uunissa 70 min. Ehkä se olisi saanut paistua vielä aavistuksen pidempään? Ja ehkä maidon olisi voinut antaa jopa kiehahtaa, eikä vain lämmetä kattilassa? Ensi kerralla kokeilen näitä niksejä.


Joko alkoiko tehdä mieli kotitekoista patukkaa? Tästä tuli uusi suosikkini välipalaksi. Maistuu kahvin kanssa tai kiireessä ihan sellaisenaan.
Millaisia välipalaherkkuja te harrastatte?


Ps. Viime aikoina jutut ovat keskittyneet kokkaukseen, mutta jatkossa muitakin kuulumisia on luvassa, so stay tuned!