maanantai 7. marraskuuta 2011

Sillä sipuli - ei kun salaatti!

Syyslenssu alkaa vihdoin helpottaa, jee!!! Eilisen silti vietin vielä neljän seinän sisällä. Aikani kuluksi selaisin vanhoja valokuvia. Tai ei niin vanhoja, vaan vuoden sisään nappailtuja otoksia. Tavakseni on tullut ottaa kuva päivän ateriasta jos se on vähänkin A) värikäs B) sen eteen on nähty vaivaa tai C) kamera sattuu olemaan lähistöllä kuvausvalmiina. (Avomies pitäisi varmasti vaihtoehdosta D) nyt syödään eikä räplätä sen kameran kanssa...)

Eniten päivän ateria -kuvia löytyi kuvia erilaisista salaateista. Päätös syödä enemmän salaattia on ainakin kuvamateriaalin perusteella pitänyt paikkansa.

Fetasalaatti. Viime vuoden Kreetan matkalta tarttui idea lisätä mausteseos fetan pintaan.

Mexikonsalaatti. Tämän hetken suosikkini jota tein juuri viime lauantaina. Mausteisen jauhelihaseoksen voi lisätä joukkoon lämpinä tai kylmänä - oman maun mukaan.

Meloni-pähkinäsalaatti. Hedelmä/pähkinä yhdistelmä on hyvä. Balsamicosiirappiakin kuluu salaatteihin paljon, kun korvaan kastikkeen sillä.

Halloumisalaatti nurinkurin. Tällä kertaa halloumit pohjalla ja muut ainekset päällä.

Mozzarella-tomaatti-basilikasalaatti. Yksinkertainen, mutta aina niin hyvä.

Mansikkaleipäjuustosalaatti. Vuonna 2007 bongasin kaverin häistä salaatin jossa oli mansikoita, pähkinöitä ja brie-juustoa. Sen jälkeen mansikat + juusto ovat kuuluneet salaattivirityksiini.

Kanasalaatti. Kana, ananas ja raejuusto toimivat hyvin yhdessä.

Halloumisalaattia, jälleen. Nyt halloumit normipaikallaan eli salaatin päällä. Makeat viinirypäleet sopivat muuten hyvin suolaisen halloumin kanssa.

Millaisista salaateista te pidätte? Näiden kuvien peruusteella meikäläisen lautasella on aina joko juustoa tai pähkinöitä...  ja parhaassa tapauksessa molempia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.