Liikunnan ilosta

Värikkäät kotikuntoiluun kannustavat ystäväni:Jooga/jumppamatto, tasapainotyyny, kahvakuula hyppynaru ja 1,5kg käsipainot (joo noi painot ovat onnettoman pidet, I know!!!).
Kuvasta puuttuvat jumppapallo, vatsalihaspyörä sekä kuminauha - ovat vähemmällä käytöllä ja huolellisesti arkistoituina...jonnekin.

Olen kateudesta vihreänä lueskellut Minnan blogista viikoittain hänen urheilusuorituksistaan ja kovista salireeneistään. Oma intoni urheilua kohtaan on ollut kodoksissa jo jonkin aikaa. En ole kuitenkaan kokonaan heittäytynyt sohvaperunaksi, vaikka liikuntakeskuksen ovenkahvan kättely on jäänyt vähemmälle. Ne kerrat kun olen liikuntasaliin asti päässyt, ovat olleet turhautuneen tuskaisia. Homma ei vain ole maistunut.

Uuden pumppiohjelman toivoin tuovan uutta inspiraatiota, mutta... Alkuun en pitänyt lainkaan musiikeista ja sarjatkin tuntuivat jotenkin hätäisiltä. Toisella kerralla kuitenkin jokin naksahti ja tunnin jälkeen mietin jo koska kerkiän pumppaamaan uudestaan... Kolmas kerta sitten toden sanoi ja puhkuin innosta ja lisäilin hieman vastusta käyttämiini pienen pieniin painoihin. Pitkästä aikaa myös kävin kokeilemassa Body Balancea. Tänään jalkauduin jo varhain aamutunnille Balanceen. Venyttely, tasapainoilu ja rauhoittuminen toivat hyvän olon sekä kropalle että mielelle. Päivän hyvä työ oli tehty jo ennen klo:9. Ehkä se kuntoiluinto sittenkin jo näyttää merkkejä paluustaan.

Kotoakin kuntoiluun välineitä löytyy kuten kuvasta näkyy (idea lähti muuten tästä Marmun jutusta). Silti olen enemmän yksin ryhmässä liikkuja. Ohjatuilla tunneilla on kiva käydä kun joku kertoo mitä tehdään. Aivot voi jättää pukuhuoneen kaappiin ja keskittyä salissa tekemään niin kuin käsketään. Kuitenkaan en pidä kaikenlaisesta käskemisestä. Ohjaajan korokkeelta kuuluva armeijatyyliinen karjuminen saa minut suuntaamaan ovea kohti. On tunteja kuten Body Combat jossa ymmärrän army-meiningin, mutta kaikille tunneille karjuminen ei mielestäni sovi.

Tämän, hieman sivupoluille versoilevan, jutustelun tarkoitus oli kertoa että kaikki on kunnossa ja että askeleita paremman kunnon eteen on otettu. En silti aio tehdä viikoittaista raporttia urheilusuorituksistani sillä minulla ei ole mitään suurempaa urheilullista tavoitetta jota kohti olisin menossa. (tai noh, taisin höpistä jostain spagaatiin venymistä joskus...) Minulle riittää että jälleen nautin jollain tavalla kaikista niistä hetkistä jotka vietän enemmän tai vähemmän hikipinnassa urheillen, olivat ne sitten kävelyä töihin, hissin sijaan rapputen käyttöä, villakoirien metsästystä imurilla tai sitten painojen nostelua pumppitunnilla.

Millä mallilla on teidän intonne liikuntaa kohtaan?