keskiviikko 22. elokuuta 2012

Muutoksia tulossa

Yksi muutos on osan päivän 5-7 kahvikupillisesta vaihtaminen teehen.
Kuntokeskusjäsenyyden vaihtuminen olohuoneessa jumppaamiseen ja lenkillä käyntiin.

Ripsienpidennyksistä luopuminen ja paluu ripsivärin kanssa kikkailuun.


Nyt ovat muutoksen tuulet tuulleet puhisten. En oikein tiedä mistä aloittaisin kertomaan, noh, noista kuvista välittyvät jo muutamat asiat.

Aloitetaan nyt vaikka pienimmästä jutusta, eli ripsistä. olen pitänyt pidennyksia jo puolitoista vuotta. Hinkuni hieroa silmiäni on kasvanut aika suureksi ja kaipaan ripsientaivuttimien kanssa taistelua ja kielikeskellä suuta ripsivärin levittämistä. Oikeasti ajatuksena on antaa omien ripsien vähän levähtää ja katsoa sitten miltä tuntuu ja tuleeko tarve palata pidennyksiin.

Toinen juttu on tuo kuntokeskusjäsenyys. Vuosijäsenyyteni erääntyy pian ja monen pohdinnan jälkeen tulin tulokseen että nyt on pärjättävä ilman. Tai oikeastaaan tiedän etten tule ehtimään vähään aikaan ohjatuille jumpille, joten miksi maksaa tyhjästä. Lenkkipolulle kun voin lähteä kellonajoista riippumatta.

Syy miksi en ohjatuille jumpille varmaankaan kerkiäsi on se että meillä on mieheni kanssa edessämme pieni maisemanvaihdos, eli muutto kerrostaloasumisesta omakotitaloon. (Jos nyt kaikki menee niin kuin Strömsössä...sormet ja varpaat ristiin!) Tässä asiassa on vielä monta muuttujaa pelissä, joten en siitä hihku sen enempää. Viime viikko meni näitä juttuja paljon miettiessä ja unetkin ovat jääneet vähiin kun on ollut niin kauheasti mietittävää.

Olen myös pohtinut tämän blogin tulevaisuutta. Tämähän on aikamoinen sillisalaatti kokkausta, rokkausta, reissailua ja vaikka mitä muuta. Pitäisikö minun ottaa jokin tietty teema tämän blogin kantavaksi voimaksi vai jatkaa samalla päiväkirjamaisella tyylillä? Kuntokeskusjäsenyydestä luopumisen jälkeisenä itseni motivoimisena saattaisi olla järkevää, että täällä kerron viikon urheiluistani? Silloin lintsailu toisi julkista häpeää ja se jos mikä motivoi... Miltä kuullostaa?

Näin ylöskirjoitettuina eivät nämä tulevat muutokset nyt niin kummoisilta kuullosta, mutta viime päivät pienessä mielessä niitä pyöritellessä ne ovat tuntuneet TODELLA ISOILTA.

Toisaalta saattaa se muutos olla hyvästäkin?



Sheryl Crow: A change


8 kommenttia:

  1. Mä olin ainakin ihan fiiliksissä kun sain ripsienpidennyksen pois kun pääsi taas sohimaan ja sorkkimaan silmiä. :D

    ..Mun puolesta blogi saa jatkua entiseen malliinsa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmienhieronnanammattilainen täällä odottaa viimeisten räpsyjen lähtöä jo sormet syyhyten!
      - Ja kaippa tämä blogi jatkuu tällaisena sekametelinä kun tuskin löydän aikaa toteuttaa kaikkia suuria suunnitelmia mitä yön pimeinä tunteina päähän on pälkähdellyt ;-)

      Poista
  2. Jatka vaan entiseen sillisalaatti tyyliin, se pitää blogin mielenkiintoisena ja minusta on vain hyvä, ettei se kategorisoidu vain urheiluun. Itsekkin kirjoittelen mistä mielin ja silloin kuin ehdin, podin joskus huonoa omaatuntoa siitä jos en ehtinyt kirjoittaa, mutta enää en viitsi, koska jutut eivät ole kovin hyviä, jos ne on väkisin väännettyjä. Sun blogi on just hyvä ja sun ruokajutuista ja kuvista tulee aina vesi kielelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiveesi toteutuu ja jatkan samaan sekavaan malliin ;-)
      Tota urheilupuolta enemmänkin ajattelin tuoda esiin sellaisella viikottaisella katsauksella jossa kerron mitä ja kuinka paljon olen tehnyt... tyyliin ti 6km lenkki näillä sykkeillä yms. mutta katsotaan nyt kuinka vähistä liikonnoista kehtaan kertoa... kai se tuleva muuttolaatikoiden pakkaaminen ja stressihikoilukin käy urheilusta?

      Poista
  3. Entiseen malliin :) Mutta lisää ihmeessä ne vkon liikunnatkin, mä ainakin lupaan tulla tsemppaan ;) Siinä on kumma ero, kun on pakko vähän liikkua kun on "pakko" raportoida ne viikoittain! Vähän sama kun ruokapäiväkirjassa, ei voi syödä herkkuja koska ei kehtaa kirjottaa sitä ylös :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, mä en voisi pitää ruokapäiväkirjaa sillä oon niin perso herkuille. Se olisi tosi noloa luettavaa ;-)
      Mutta tosiaan katsotaan kuinka pääsen liikkeelle tuon liikuntarapotoinnin kanssa. Tulevana maanantaina on viimeinen päivä kun jäsenyyteni on liikuntakeskuksella voimassa, joten siitä se sitten varmaan lähtee...

      Poista
  4. Sillisalaattiblogit on kivoja! :) Kirjoitathan myös (mahdollisesta) muutostanne omakotitaloon! Sellaisia postauksia kaipailee omakotitalokaipuussa oleva kerrostalon vanki ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillisalaattia tulee jatkossokin ;-)
      Kerron muutosta jahka ja koska ja kun kaikki selviää. Ensi viikolla otetaan isoja askelia ja jatkosta uskallan vasta niiden askelien jälkeen puhua... Stay tuned.

      Poista

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.