Hajurakoa, kiitos!

Tammikuu on tuonut taas kaikki innokkaat "kesäksi bikinikuntoon" -uudenvuodenlupailijat liikuntakeskuksiin. Pääasiassa käyn jumpalla tai salilla aamutuimaan, mutta on sitä tässä tullut vaihtelevien työvuorojen takia tullut iltapäivälläkin osuttua sitten niihin ruuhkahuippuihin. Koska olen sellainen ikiliikkuja (eli vuosijäsen jo ties kuinka monetta vuotta) en erityisemmin anna näiden joka vuotisten kaudenaloituksesta johtuvien ruuhkautumisten häiritä. Enemminkin hymähdän silloin kun huomaan, että nyt se buumi on taas mennyt ohi ja tilaa riittää. Yleensä salilla käyvät tietävät kuinka siellä toimitaan: käytetään hikipyyhettä, ei varata laitteita omaan käyttöön tarpeettoman pitkiksi ajoiksi, yms. Pukuhuoneet ovat kuitenkin ilmeisesti aivan toinen juttu.

Motivaattorini salilla: napit korviin ja nupit kaakkoon! 

Mikään ei tympäise niin paljon kun se, että joku on vienyt sen vakipaikkani pukuhuoneessa, paitsi se että joku on valinnut paikakseen juuri sen minun kaapistani heti seuraavan VAIKKA kaikki muut kaapit olisivat vapaana. Hei oikeasti, siinä 30cm tilassa on tosi kiva yrittää väsyneenä ja hikisenä riisua niin ettei tule tuuppineeksi sitä siihen viereen tekstiviestiä kirjoittamaan tullutta treenisiskoa... Tälläinen tilanne nosti verenpainettani aikalailla viime viikolla.
Kiukusta pihisten lähdin suihkuun. Saunotellessa lepyin ja takaisin pukuhuoneeseen palatessani olin jo unohtanut mistä kimpaannuin. Tulin saunan lauteilla siihen tulokseen, että olin tullut salille viettämään ns. omaa laatuaikaa enkä anna viereenkinkeejäteinien pilata reenaamisen iloani. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Mitkä asiat ovat saaneet teidät kiristelemään hampaitanne viimeaikoina vai oletteko olleet pelkkää hymyä?