tiistai 12. maaliskuuta 2013

Maaliskuiset eväät levällään

Maaliskuun Livbox piti sisällään sekalaisen satsin luonnonkosmetiikkaa. Tällä kertaa laatikon arvokkain ja samalla ainoa oikeassa myyntikoossa oleva tuote oli Laveran nestemäinen rajauskynä (Ovh 18,10€). Muut putelit olivat näytekokoisia, joskin huomattavasti suurempia kuin ne helmikuiset minituubit... Eli näistä maaliskuisista oikeasti riittää kunnolla kokeiltavaksi asti sitä tuotetta.

Maaliskuun Livboxin sisältö odottaa käyttöön pääsyä.


Jälleen olin sen verran huonotuurinen boxini kanssa että kolmesta suihkugeelivaihtoehdosta sain sen mitä vähiten halusin, Korresin Japanese Rose -suihkugeelin. (Muita vaihtoehtoja olivat Korresin Mango tai Primaveran Inkivääri & Lime) 
Pidän raikkaista suihkugeeleistä ja tämä mielestäni tuoksuu ihan teelle. Ei raikkaalle tai neutraalille, vaan teelle. Positiivista kuitenkin oli että pieni määrä tuotetta suihkukukkaan annosteltuna riitti koko kropan saippuointiin. 50ml kokoinen purkki suihkugeeliä on näppärä matkoilla, joten taidan pistääkin tämän matkustuspussukkaan odottamaan maailmalle pääsyä.

Burt's Beesin käsivoide on osoittautunut varsin mielenkiintoiseksi tuotteeksi. Ensituntuma oli että aivan huti, mutta toisella kokeilulla rupesin pääsemään jyvälle siitä missä voiteessa on kyse. En vieläkään oikein kutsuisi napakan vahamaista tuotetta käsivoiteeksi vaan mieluummin tehohoidoksi.
Tämä jo ihan annostelun takia. Voidetta on vaikea saada "ulos" purkista. Sitä pitää sormella pyöritellä hyvän aikaa että vaha lämpiää ja muuttuu näin öljymäisemmäksi. Olen sivellyt tätä tuotetta sormenpäihini ja kynsinauhoihini, eli juuri niihin kuivimpiin kohtiin. Täytyy sanoa että voide on imeytynyt hyvin ja pehmentänyt nämä ongelmakohdat. Se, kuinka saisin levitettyä voiteen käsiini kuten käsivoiteen yleensä levitän on vielä suuri mysteeri minulle.

Burt's Bees hand salve in action...


Toinen jo käyttöön ottamani pikkutuote on Ziajan vuohenmaito-päivävoide. Tässäkin tuotteessa miinusta annan tuoksusta, se on halvan imelä. Mieleeni tuosta tuoksusta tulee jokin vanha Nivean perusvoide tai vastaava. Luulisi luonnontuotteen tuoksuvan muulta kuin teolliselta. Toinen miinus on se kuinka tuotetta annostellaan - sormin.
Vaikka kädet ovatkin aina pestyt ja puhtaat silloin kun kasvovoidetta levitetään, en pysty olemaan ajattelematta sitä iholla olevien bakteerien armeijaa joka sukeltaa tähän kasvovoidepurkkiin jokaisen käytön yhteydessä...
Itse voide on ollut koostumukseltaan juuri niin silkinpehmeää ja nopeasti imeytyvää kuin tuoteselosteessa luvattiin, siitä paljon plussaa.
Lisää plussaa tulee tuotteen sisältämästä UV-suojasta, mikä on mielestäni kasvovoiteissa aina hyvä juttu.


Ziajan Vuohenmaito-päivävoide, yksi suosikeistani maaliskuun Livboxista. 

Ma Provencen palashampoon (joka muuten on hauskasti kukkasen muotoinen) pakkaan samaan matkustuspussukkaan kuin Korresin suihkugeelin. Olettaisin sen olevan kätevä matkoilla, sillä tuoteselosteessa huomautetaan ettei hiuksiin tarvita erillistä hoitoainetta tällä palashampoolla tehdyn pesun jälkeen. Uskoisin että varsinkin näin lyhythiuksiselle, kuin minä tämä voi jopa pitää paikkansakin.

Laveran nestemäinen -rajauskynä odottaa vielä jotakin todella rauhallista testimeikkaushetkeä. Olen aina käyttänyt rajauksissa kynäkajalia ja tuollainen pikkusivellin suorastaan hirvittää. Luulen että minulla menee tovi kun opin tekemään sillä nätin ja siistin rajauksen, kun olen tottunut hutaisemaan kynällä rajaukset niin että korjaan puolet pois topz-puikolla...


Että tällaiset eväät löytyivät Livbox-laatikosta tällä kertaa.
En voi sanoa että mitään näistä suorastaan olisin tarvinnut, mutta hauskaahan uusien juttujen testaaminen on. Huhtikuun laatikosta toivoisin löytäväni joko ripsivärin, huulipunan tai luomivärin. Niille minulla olisi oikeasti käyttöä.


Mitä mieltä muuten olette koko Livbox -konseptista? Onko se ihan turha mainosmiesten ja -naisten keksintö vai oikeasti kuluttajia palveleva kiva oivallus?



*kyseiset Livboxit olen muuten tilannut ihan omakustanteisesti itselleni joululahjaksi, jos jotakuta mietityttää onko kyseessä maksettu mainos.

2 kommenttia:

  1. Kerrohan sitten lisää tuosta Laveran rajauskynästä, se kiinnostaisi kovasti.

    VastaaPoista
  2. Yhden koemeikkausyrityksen jälkeen voin kertoa että se Laveran rajauskynä on todella nestemäinen.
    Eli siinä on pieni pieni sivellin jolla "pitäisi" siististi rajata silmät. Mulla meni silmämeikit ihan uusiksi kun mun rajaukset oli jossain muualla kuin piti. Siitä ei tullut otettua mitään kuvamateriaalia ;-)

    VastaaPoista

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.