maanantai 23. heinäkuuta 2012

Haikeita haaveita vai hyviä havaintoja?

Sunnuntain auringonpaiste sai minut sen verran sekaisin että puin päälleni Pariisista löytämäni Pepe Jeansin hamosen. Olen enemmän farkkutyttö, sporttityttö tai jos rehellisiä ollaan niin laitan yleensä päälle ne vaatteet jotka kaapista ensimmäisenä sattuvat käteen osumaan. Eli hameen pukeminen oli enemmän poikkeus kuin sääntö.

Hamosia kyllä katselen kaupoissa ja erehdyn joskus ostamaankin. Sitten tulee se mutta - ne roikkuvat nätisti henkarissa kaapissa pääsemättä päälleni ja ulos tuulettumaan. Nyt kerrankin auringon vähän paistaessa oli siis korkea aika laittaa tuulemaan ja helmat hulmuamaan.



Mistä moinen repäisy? Noh, lomallani kelit olivat kehnot ja vietin paljon aikaa sisällä koneen ääressä selailemassa erilaisia blogeja. Useissa blogeissa ollaan viimeisen päälle muotitietoisia, esitellään päivän asuja ja innolla odotetaan tulevia trendejä. Siinä rupesin väkisinkin miettimään omaa suhdettani muotiin ja siihen millainen pukeutuja olen.

Alkoi nolottaa. Koska minä putosin kärryiltä? Teininä en muuta tehnytkään kun selannut kotimaisia ja ulkomaisia muotilehtia. Kaapelikanavilta katsoin kaikki muotiohjelmat ja tunsin huippumallit nimeltä. Leikkasin lehdistä kauniimmat kuvat talteen ja tein jos jonkinlaisia kuvakollaaseja. Tiesin mikä oli hot ja mikä not. Muotiblogeja selatessani jouduin huomaamaan olevani totaalisen out.

Huomasin, että olen tainnut kasvaa aikuiseksi, joka nyt tajusi kaipaavansa teini-iän haaveilun pariin. Ilmeisesti olin jossain kasvuvaiheessa tullut siihen tulokseen että Cuccin, Versacen, jne. luksusmerkkien tuotteet ovat maantieteellisesti ja taloudellisesti minulle saavuttamattomissa sfääreissä, ja että niistä haaveilemisen sijaan voisin keskittyä oleellisempiin asioihin kuten liikunnan harrastamiseen ja opiskeluun.



Opiskelut on osaltani opiskeltu eli voin palata muodin seuraamisen ja siitä haaveilun pariin? Enpä tiedä saako näin vakavasta realistista edes osa-aikaista haaveilijaa, mutta eikö haaveet ole tehty toteutettaviksi?

Pukeutumisesta tuskin tulee minulle päivän kohokohtaa (eikä trendikkäitä päivän asu -kuvia kannata täällä odottaa näkevänsä), mutta koitan kuitenkin tästä eteenpäin aina silloin tällöin ryhdistäytyä ja oikeasti valita mitä päälleni pistän sen sijaan että nappaan ne kaapista tyrkyllä olevat mukavat ja käytännöliset farkut ja t-paidan.

Olisi kiva kuulla menettekö te muodin mukana, seuraatteko kauden trendejä vai luotteko aivan omaa lookkia?




Ps. Hamosessa kulkiessani tunsin itseni muuten aika tyttömäiseksi ;-)


3 kommenttia:

  1. Ihana tuo viimoinen kuva :)

    Sinua suosi muuten arpaonni, klik klik mun blogiin ;)

    VastaaPoista
  2. Heh!
    Sailor -teemainen hassuttelu oli tuota kuvaa otettaessa meneillään, kuten siitä ehkä näkyykin ;-)

    Mä täällä hihkun innosta, sillä arpaonni ei mua yleensä suosi!!!

    VastaaPoista
  3. No sittenpä osui oikeaan osoitteeseen onni tällä kertaa :))

    VastaaPoista

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.