Karkeasti suomennettu nimi 'pilvimetsä' tulee mitä ilmeisemmin siitä että tästä kasvihuoneesta löytyy 35 metriä korkea rakennettu kukkula joka täysin kasvien peitossa. Lisäksi kosteutta ja sitä pilvimäistä utua tilaan tuo maailmankorkein (ainakin valmistuessaan) sisätilan vesiputous. Kasvillisuus Cloud Forestissa on monipuolinen ja sisältää niin trooppisia kuin jopa 2000 metriä merenpinnan yläpuolella luonnossa kasvavia kasveja ja puita.
Cloud Forestiin tullaan sisään maan tasalta. Sitten siirrytään hissillä aivan ylös vesiputouksen huipulle ja sieltä oikeastaan vasta alkaa matka tähän 'metsään' niin että kuljetaan rakennettuja kävelysiltoja pitkin hiljalleen alaspäin. Matkalta löytyy miniatyyrijunarata, tippukiviluola ja hurjan paljon erilaisia kasveja sekä kukkia.
Kasviseinän huolto-operaatio meneillään. Kasveja nosteltiin köyden varassa valjaissa riippuville puutarhureille. |
Minun on vaikea sanoa kummasta pidin Gardens by the Bayssa enemmän, Flower Domesta vai Cloud Forestista. Molemmissa oli omia erikoisuuksiaan. Flower Domen tulppaaninäyttely oli todella näyttävä, ja Cloud Forestin upea vesiputous veti hiljaiseksi.
Gardens by the Bayssa ulkopuutarhat ovat avoinna aamu viidestä aamu kahteen! Niissä käynti on ilmaista. Cloud Forestiin ja Flower Domeen sisäänpääsylippu kustansi 28 Singaporen dollaria (n. 19 euroa) ja sillä siis pääsi katsomaan molemmat ilmastoidut kasvihuoneet. Aikaahan tuo kasvien ihmettely vie, mutta harvoin pääsee noin hienoja istutuksia ja vesiputousta katsomaan, joten miksi ei sitten käyttäisi kokonaista aamu- tai iltapäivän niiden ihmettelyyn.
Näin tamperelaisena Hatanpään arboretum tulee mieleen jos pitäisi yrittää keksiä jotain meikäläistä paikallista vastaavaa tuolle Gardens by the Baylle. Toki Singaporessa kaikki tehdään niin ison maailman tyyliin, että meidän arboretum kyllä jää tässä vertailussa auttamatta kakkoseksi...
Pitääpä käydä katsomassa miltä se ruusutarha siellä Hatanpäällä tänä kesänä näyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.