torstai 23. toukokuuta 2013

Tuliaisia tottakai

Ensimmäiseksi, en erikoisemmin välitä siitä kuinka blogeissa tupataan esitelemään mitä miltäkin kauppareissulta on tullut hankittua, mutta ymmärrän kuinka innoissaan kivoista shoppailulöydöistä voi itse kukin olla ja tästä syystä halutaan jakaa parhaat palat muidenkin nähtäväksi.

Toiseksi, en pidä itseäni muotitietoisena. Pukeudun mieluummin mukavasti kuin näyttävästi, saati sitten tyylikkäästi. Tämä selittää sen että kaupoista yleensä hankin aina niitä samanlaisia asuja. Mustia t-paitoja, harmaita neuleita, enemmän mukavia kuin hyvin istuvia farkkuja, tämä lista on loputon...

Huomasin jälleen Singaporessa ostaneeni niitä kivoja perus t-paitoja. Tajusin ettei niistä jää minulle muistoa pitkäksikään aikaa sillä ne kuluvat käytössä nopeasti ja sitten päätyvät joko siivousräteiksi tai UFF:lle. Muistin juuri ennen matkalle lähtöä silmäilleeni 5/2013 Fit- lehdessä olleen Anu Kiiverin jutun  "Singapore viikonlopussa". Kyseinen artikkeli oli mielestäni juoneton ja aikas heppoinen, mutta jonnekin alitajuntaani jäi maininta siitä kuinka merkkilaukun omistajaksi pääsee Singaporessa puoleenhintaan kotimaahan verrattuna.


Guess what, I went shopping... 


Tämä mielessä piipahdin Vivo Cityn ostoskeskuksessa Guessin liikkeeseen. Ja miten ollakaan poistuin kaupasta uuden lompakon ja samaa sarjaa olevan käsilaukun kanssa... Hups!
Eikä siinä vielä kaikki, vaan seuraavana päivänä palasin takaisin hankkimaan synttärilahjaa ystävälle ja noh, itsellenikin.


Tämä käsilaukku vetää sisäänsä ihan järkyttävän paljon tavaraa. Tästä taitaa tulle uusi suosikkini lentomatkoille!

Tähän lompakkoon saa kortteja, kuitteja ja käteistä mahtumaan ihan yhtä hyvin kuin tuohon mätsäävään veskaan ;-)

Tässä kohtaa on varmaan hyvä täsmentää etteivät nuo Singaporen hinnat nyt niin halpoja olleet, lähtöhinnat olivat aikalailla samoja lukuja kuin meillä täällä Suomessakin. Tosin valuuttakursseja seuraavat tietävät, että yksi Singaporen dollari on noin 0,70 euroa. Eli euroilla muuten pelaava voi yhden kolmanneksen hinnasta vähentää. Minulla oli vielä sen verran onnea, että kyseisessä Guessin liikkeessä oli menossa huimat -50 % poistot aika isostakin valikoimasta. Eli pääsin laukun, tai kahden omistajaksi suhteellisen edullisesti. Lucky me!


Iltamenoihin (ihan kuin minä missään ikinä kävisin) tämä pikkumusta laukku on mitä parhain.

Ruskea hihna ja yksityiskohta muuten mustassa laukussa saavat sen sopimaan kivasti ruskean sävyisiin asuihin.


Jotta saatte todellisen kuvan siitä mitä yleensä ostan tuliaisiksi niin tässä tulee: Lenkkarit, maapähkinävoita, rantapyyhe, t-paitoja, syömätikkuja, sateenvarjo, jne. sitä tavallista kulutustavaraa ;-)



Reebokin lenkkarit juoksuun sekä turistina tepasteluun ;-)


Maapähkinävoita, kastikemuodossa. Sopii jäätelön kanssa nautittavaksi, slurps!

Singaporessa tuppaa satamaan usein, joten sateenvarjo on pakko olla laukussa aina mukana.
Lisäksi puikoilla syödään todella monessa paikassa. Näillä puikoilla pitäisi otteen olla hieman helpompi.


Millaisia tuliaisia te hankitte matkoilta?



4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Joo, noita ei voinut ohittaa Chinatownissa. Roviolle tuskin meni rojalteja mutta olkoon kun kerran noin hauska idea oli keksitty. Nyt ei kyllä vaan tee vähään aikaan mieli syödä mitään puikkoruokaa tuon reissun syöminkien jäljiltä... puikot siis saavat odottaa hetken.

      Poista
  2. Tosi ihania toi eka laukku ja lompakko :). Toisen laukun malli ei oo ehkä mun tyylinen. Ihan nätti tosin sekin :).

    Itse ostin kävelykengät/lenkkarit tuossa lauantaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mä jotenkin tykästyin tuohon sinisen sävyyn, jonka ajattelin sopivan hyvin farkkujen kanssa. Toi pikkumusta laukku tosiaan on aikas pieni ja siitä syystä taitaa päästä käyttöön vain "juhlatilanteissa".

      Poista

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.