Suttua kerrakseen!

Alun perin minun piti julkaista tämä teksti jo pari viikkoa sitten, mutta se hetkellisesti unohtui tietokoneen syövereihin. Eilen aamulla törmäsin Punavuorigourmetin blogissa tähän ja muistin näpytelleeni aiheesta "muutaman" sanan...

Ravintola C:n lounaalla nautittu jälkimakea leivos keväältä 2011.

”Suttukuvat ärsyttävät ravintoloitsijaa”, huusi pari päivää viikkoa sitten Taloussanomien otsikko. Kuvista ja ravintoloista kiinnostuneena jatkoin lukemaan koko jutun, vaikka en todellakaan ole se perinteinen Taloussanomien lukija. En edes oikein muista miten eksyin alunperinkään Taloussanomien sivuille? Mutta nyt siihen artikkeliin.

Voi kuinka tunteet ja ajatukset voivatkaan heittelehtiä yhden lehtijutun takia. Lyhyesti ja kärjistäen referoiden jutussa puhutaan siitä kuinka ahkerasti ravintola-asiakkaat nykyään räpsivät annoksistaan kuvia someen. Tästä johtuen osaa ravintoloitsijoista ärsyttää se, että heikkolaatuisia kuvia heidän annoksistaan päätyy arvosteltavaksi nettiin, osaa huolettaa taas muiden asiakkaiden yksityisyyden ja ruokarauhan säilyttäminen siinä salamaräiskeessä… niin ja ulkomailla ollaan jo tietenkin asiassa edellä ja ollaan kielletty kuvaaminen huippuravintoloissa kokonaan.

Inezin churroja kesältä 2011.

Chez Dominicin lounaan alkupala-annos talvelta 2011.

Itse kuulun niihin jotka tottakai kuvaavat lähes aina ruokansa ravintolassa. Mutta ilman salamaa! 

Miksi teen näin?

Ruoka on minulle harrastus. Kuvaanhan kotonakin valmistamiani annoksia, miksi en siis kuvaisi ulkoruokintahetkiä. Tapanani ei kuitenkaan ole elvistellä facessa, että ”kattokaa missä kävin syömässä”, vaan kuvaan tallentaakseni muistoja. 

Sitähän se valokuvaaminen ylipäätänsä on, asioiden ja hetkien tallentamista. En käytä kuvatessani salamaa sillä mielestäni se tappaa kaiken elävyyden ja ulottuvuuden ruoka-annoksesta. Puhumattakaan siitä kuinka salaman välähdys varmasti häiritsisi kaikkia muita samassa ravintolassa olevia (tässä kohtaa ymmärrän hyvin artikkeliin kommentoivia ravintoloitsijoita). Kuvaan annoksia jotta muistaisin myöhemmin mitä söin, missä, koska ja kenen kanssa.

Toistaiseksi paras nauttimani pala porkkanakakkua, paikkana Islanti Mokka-Kaffi keväällä 2011.

Ulkomailla turistina ollessa tähän annosten kuvaamiseeni on yleensä suhtauduttu ymmärtäväisesti. Tarjoilija tai hovimestari on jopa hyvin usein huomattua kameran (pienen pokkarini) kädessäni tarjoutunut ottamaan minusta ja seuralaisestani yhteiskuvan, jotta saisin muiston kyseistä ravintolakäynnistämme. Suuri osa näistä kuvista jää yksityisiin loma-albumeihin, osa tulee julkaistua jossain käyttämistäni sosiaalisen median sovelluksessa. Koitan kuitenkin pitää jonkinlaista laadunvalvontaa julkaisemieni kuvien kanssa, niin ettei niissä pahemmin näkyisi muita ravintolan asiakkaita ja että ruoka olisi edukseen kuvissa.

Ravinteli Berthan jälkkäri keväällä 2012 nautitulta illalliselta.

Käsitän ravintoloitsijan ärtymyksen kun netissä pyörii suttuisia kuvia ravintolan annoksista, mutta mielestäni suttuiset kuvat kertovat myös oman tarinansa. Kuten sen, ettei niiden ottaja ole kovin taitava kuvaaja. Jos väritasapaino on kuvassa lähtökohtaisestikin pielessä, niin kyllä katsoja ymmärtää ettei se peruna oikeasti ollut harmaa. 

Enemmän minua kummastuttaa se, kuinka huippuravintoloitsija itse julkaisee ravintolansa facebook-sivuilla annoksistaan itse ottamiaan suttuisia kännykkäräpsyjä. Tähän törmäsin samana aamuna netissä pyöriessäni ennen sinne Taloussanomiin eksymistäni. Tästä aiheesta voisin jauhaa vielä pidempäänkin, mutta eiköhän tässä tullut jo kerrottua ne oleellisimmat seikat.

Nyt heitän pallon teille arvoisat lukijat:

Sana on vapaa kommenttiboxissa teidän mielipiteillenne, kokemuksillenne ja havainnoille tästä Taloussanomien mukaan (vain?) "hipsterien" harrastamasta ravintolakuvaamisesta.